Madeira helmikuussa 2024 jatkuu ....

Viimeisenä Madeiran päivänämme teimme taksilla noin 50 kilometrin kierroksen Funchalista länteen kalastajakylä Camara de Lobosiin ja sieltä edelleen Cabo Giraon näköalapaikalle, josta ajettiin pohjoiseen Nunnien laaksoon Miradouro Eira do Serranon näköalapaikalle ja Pico dos Barcelos näköalapaikan kautta takaisin Suite Hotel Eden Mar hotelliimme. Sitä ennen kävimme yhtenä päivänä Monte Palacen kasvitieteellisessä puutarhassa ja otimme elämän rennosti hotellimme lähellä.  

 

Videopätkiä Madeiralta on Instagram kohokohdissa Madeira 2024 ja Madeiran lomamme ensipäivistä voi lukea postauksesta Madeira helmikuussa 2024.

Torstaina 16.2.2024 tilasimme Bolt-taksin viemään meidät Jardim Monte Palace Madeira kasvitieteelliseen puutarhaan.  Taksimatkan hinta oli 13,20 euroa ja puutarhan sisäänpääsymaksu 15,- euroa / henkilö.  Puutarha on kooltaan seitsemän hehtaaria ja siellä on kasveja kaikkialta maailmasta.  Se oli alkujaan 1700-luvulla kaunis tila, jonka päärakennus muutettiin myöhemmin hotelliksi. 1980-luvulla madeiralainen liikemien José Berardo osti hotellin ja teki alueelle yleisölle avoimen puutarhan. Siellä on mm. hienoja laattakokoelmia 1400 -1900-luvuilta ja muita taideteoksia.  Alueen keskellä on pieni järvi, jonka rannalla sijaitsee entinen hotellirakennus.  Puutarhan korkeuserot ovat suuria, siellä on paljon portaita ja polut on rakennettu epätasaisista kivistä, joten huonosti liikkuville alue ei ole ihanteellinen, mutta silti käymisen arvoinen.  Iloinen yllätys olikin järven rannan katoksen alla odottamassa ollut  auto, jonka kyydissä pääsi 5,- euron hintaan / henkilö takaisin ylös puutarhan portille ja lähelle kaapelihissin asemaa. 

 

Alas keskustaan laskeuduimme kaapelihissillä, jonne liput maksoivat 12,50 euroa / henkilö eli edullisemmaksi olisi tullut kulkea taas Bolt taksilla, mutta kyllä maisemien katselemisesta kannatti maksaa.

Hissin ala-asemalla tilasimme taas Bolt-kyydin hotelliin. Siellä oli huoneeseen ilmestynyt pullo kuohuviiniä viininjäähdyttimessä.  Mitään viestiä ei ollut mukana, mutta olihan Ilpon syntymäpäivä, joten tervehdys oli varmaan hotellilta. En muista, että olisimme matkanjärjestäjälle kertoneet syntymäaikojamme.

Iltapäivä kului uiden ja elämästä nauttien altaan äärellä kirjaa kuunnellen ja välillä veteen pulahtaen, kuten monena muunakin päivänä.

Illalliselle menimme taas hotellin viereisen kadun ravintolaan, tällä kerralla nimeltään Sun City.  Ravintolassa ei lisäksemme ollut kuin pari muuta asiakasta. Eipä muissakaan ravintoloissa ollut ruuhkaa niinä aikoina, kun mielemme teki ruokailla.  Sun Cityssä oli ruokalista jopa suomeksi, onhan seudun hotelleissa useilla Suomesta toimivilla matkanjärjestäjillä huonekiintiöitä.  Emme tosin kuulleet viikon aikana suomen kieltä kuin pari kertaa.

Ilpon alkupalavalinta oli äyriäisillä täytetyt ohukaiset ja päällä oli vaaleaa kastiketta, jota ilman annos olisi ollut myös aivan mainio.  Oma valintani oli papaijaa kinkun kera. Pääruokia ihmettelimme jo kun ne tuotiin pöytään eli saimmekohan sitä mitä tilasimme.  Emme kuitenkaan valittaneet, koska emme olleet aivan varmoja tilauksestamme.  Ilpo muistelee tilanneensa espadakalaa eli mustahuotrakalaa Madeiran kera, lisäkkeenä keitetyt perunat ja oman annokseni oli tarkoitus olla tonnikalaa ja tiristettyjä maissikuutioita. Salaatin tilasimme yhteiseksi. Ilpon lautasella oli kastikeruoan kanssa maissikuutioita, erikseen oli Ilpon tilaamat keitetyt perunat.  Minulle tuotiin  banaania ja jotakin paneerattua, ilmeisesti se oli tonnikalaa.  Meille molemmille oli tuotu pääruokaa varten kalaveitset, joten kalaa ilman ruotoja kaiketi saimme. Ateria oli maukas ja lasku hyvin kohtuullinen eli 44,10 euroa.

Lauantai 17.2.2024 otettiin rauhallisesti.  Aamupäivällä lähdin kävellen puolentoista kilometrin päähän Forum kauppakeskukseen. Toiveena oli löytää matkan varrelta postilaatikko, johon voisin tiputtaa postikortin, jossa kerroin australialaiselle tuttavalleni, että hänen lähettämänsä joululahjakirja oli viimein tullut perille helmikuun alussa.  Olin joutunut tekemään tullipostille ilmoituksen kirjeen sisällöstä ja arvosta ennen kuin se toimitettiin minulle. Arvon arvasin onneksi riittävän pieneksi, jotta tullimaksua ei peritty ja sisällönkin arvelin samaksi kirjaksi, jonka tuttava oli yrittänyt lähettää jo vuotta aikaisemmin.  Silloin  se oli palautunut takaisin hänelle, koska en ollut tehnyt oman matkani takia ajoissa tullille ilmoitusta arvosta ja sisällöstä.  Tuttava oli myöhemmin kirjeessä kysynyt, onhan osoitteeni edelleen entinen. Sähköpostia minua vanhempi tuttavani ei käytä.  Ei ole matkoilla käyville helppoa lahjan vastaanottaminen Australiasta.

Maisemat kävelymatkan varrella olivat kauniita. Rakentamattomilla tonteilla oli banaaniviljelmiä ja myöhemmin kuulimme taksikuskilta, että kaikki nämä rinteet ovat ennen hotelleiden rakentamista olleet täynnä banaania.

Kauppakeskuksesta ei löytynyt postilaatikkoa eikä edes ostettavaa tutuista liikkeistä kuten H&M, Zara, C&A jne. Mukava yksityiskohta kadulla oli pyörätie osalla matkaa.  Korkeuserot Madeiralla ovat suuria ja taajamissa kadut ovat yleensä kapeita eikä moottoritien näköisillä teilläkään pyöräily houkutellut, joten mikään pyöräilijöiden paratiisi saari ei ole.  Emme siis vuokranneet pyöriä emmekä tehneet pyöräretkiä, vaikka se oli ollut mielessä ennen matkaa.  Paluumatkalla hotellille löytyi postilaatikkokin.

Parvekkeella nautittujen lounaskahvien ja voileipien jälkeen oli hyvä taas nauttia elämästä ja auringosta.  Huoneeseen tuotiin päivittäin lisää kahvi- ja teepusseja ja välipalatarpeet sai helposti hotellikompleksin alapuolella olevasta supermarketista.

Illallispaikkaa ei ollut tarpeen lähteä etsimään kauempaa kuin hotellin viereiseltä kadulta.  Hotellissakin olisi ollut monta ravintolaa, mutta ne jäivät testaamatta. Casa Italia ravintolassa oli tarjolla risottojen ja pastojen lisäksi toki myös pizzoja ja listalla oli sellainenkin vaihtoehto kuin puoli pizzaa ja salaatti.  Sellaista en ole aikaisemmin nähnyt ja valitsimme molemmat erilaiset pizzan puolikkaat.  Runsas salaattiannos oli kummallakin samanlainen. Öljyn ja balsamicon sai lisätä anokkseen oman mieltymyksensä mukaan.  Hinta kuplavesineen oli jälleen hyvin kohtuullinen 39,70 eur.

Hotellialueemme toisen laidan baarissa olisi ollut klo 21 karnevaaleihin liittyvä tanssiesitys, mutta emme jaksaneet lähteä sinne ja niinpä kaikki karnevaaleihin liittyvä jäi meiltä näkemättä.  Mdeiralla oli karnevaaliaika juuri oleskelumme aikana eli 7. - 18.2.2024.

Sunnuntaina 18.2.2024 lähdimme puolen päivän retkelle, josta olin edellisenä päivänä sopinut hotellin läheisellä taksiasemalla olleen kuskin kanssa. Kokonaishinnaksi hän ehdotti 90,- euroa, enkä lähtenyt tinkimään. Mielessä oli ollut kysyä joltakin Bolt-kuskilta tarjousta retkeksi, mutta hyvä, että päädyimme juuri tuon kuljettajan ja auton asiakkaiksi.

Auto oli siisti automaatti-Mersu ja saattoi käydä jopa sähköllä, ainakin se oli hiljainen.  Kuskina oli miellyttävä varttuneempi herrasmies, joka puhui hyvää englantia.

Ainoa ehdotukseni käyntikohteeksi oli Nunnien laakso, kartalla Miradouro Eira do Serrano ja kuski ehdotti muita näköalapaikkoja ja sehän sopi meille. 

Ajoimme ensin maalaukselliseen Camara de Lobos kalastajakylään, jonka Winston Churchill on ikuistanut maalauksiinsa.

Winston Churchill in Madeira   Bestguide Apenas O Melhor

Parkkipaikalla kierteli laitapuolen kulkijoita, kuten olin jostain blogistakin lukenut.  He ohjasivat täydelle pysäköintialueelle kääntyviä autoja tyhjille paikoille.  Sitä en huomannut saivatko he tai pyysivätkö edes palkkiota tästä palvelusta.

Kiertelin hetken aikaa kylän kujilla näpsimässä muutamia valokuvia.

Matka jatkui ja kuljettaja pysäytti auton muutamassa näköalapaikassa. Maisemat olivat kuvaamisen arvoisia.

Tiet ja sillat olivat erinomaisessa kunnossa ja tunneleita oli runsaasti. Wikipediassa on maininta 153:sta tunnelista ja Tjäreborgin opas oli torstain levada-retkellä maininnut määräksi 170. Taksikuski kertoi, että suunnitelmissa on vielä pari isompaa tunneliprojektia, mutta työn alla ei tällä hetkellä taida olla yhtään.

Capo Giraon näköalatasannetta pysähdyimme kuvaamaan matkalla tuolle lasilattiaiselle paikalle. Se on yksi Euroopan korkeimpia suoran kallioseinämän yläpuolela olevia näköalapaikkoja.  Meren pintaan on matkaa 580 metriä.

Parkkipaikalla näimme reilun kymmenen pyörän motoristiseurueen.  Kuskit puhuivat keskenään englantia vaikka pyörissä oli Portugalin rekisterikilvet.  Arvoitukseksi jäi oliko seurue liikkeellä vuokrapyörillä. Moottoripyöräilyyn saari sopii vaikka se ei polkupyöräilyyn edes sähköpyörillä ole kovin ihanteellinen.

Nunnien laakson reunalla olevalle Eira do Serranon näköalapaikalle oli helppokulkuinen polku parkkipaikan, hotelliravintolan ja matkamuistomyymälän luota. Aivan esteetön päällystetty polku ei kuitenkaan ole, sillä siellä on jonkin verran portaita.

Polun varrelta ja sen päässä olevalta tasanteelta on hienot näkymät Curral das Freirasiin eli Nunnien laaksoon.  Paikka on yksi saaren suosituimmista pistäytymiskohteista.  Sieltä lähtee kauniita vaelluspolkuja ympäristöön. Pitihän sitä yksi selfiekin ottaa todisteeksi, että paikalla on käyty.  Ilpo kulki jonkin matkaa polun alkupäässä ja nautiskeli sen jälkeen jäätelöstä  kahvilan terassilla.

Tien varrella Eira do Serranoon oli tunneleiden ja pienen kalliosta tulevan vesiputoksen viereen rakennettu picnic paikka.  Matkalla ylöspäin taksikuski kertoi, että se on hyvin suosittu eväiden syöntipaikka.  Hän pysäytti auton ja avasi ikkunan, jotta ehdin kuvata luolien suuaukot. Palatessamme alaspäin oli paikalla seurue nauttimassa eväistä.  Pöydille oli levitetty pöytäliinat ja retkieväät. 

Viimeinen näköalapaikka, jonne taksikuski meidät vei, oli Miradouro Pico do Barcelos.

Illalliseksi kävimme nauttimassa intialais-nepalilaisen aterian Evereste Monthana Madeira / Buddha Tandoori ravintolassa taas aivan hotellimme vieressä esimauksi parin viikon kuluttua toteutuvalle reissulleni ystävättäreni kanssa Nepaliin.

Alkupalaksi saimme keittiön tervehdyksenä jotakin friteerattua ja kolmenlaista kastiketta. Pöytään tuotiin tirisevinä ja höyryävinä valitsemamme pääruoka-annokset: Ilpolle lammas-kanavartaita ja minulle kanankoipia, lisäkkeinä oli naanleipää ja riisiä.  Ruoka oli taas herkullista ja lasku alle 40,- euroa.

Viimeisen illan punertavan auringonlaskun viimeisistä säteistä piti vielä ottaa kuva parvekkeelta.

Maanantaina 19.2.2024 Tjäreborgin lentokenttäbussi tuli noutamaan meidät hotellista sovittuun aikaan. Sunclass Airlinesin kone toi uusia asiakkaita ja nouti meidät vanhat pois ilman ongelmia. Madeiralla tapahtuu silloin tällöin, että koneet eivät pääse laskeutumaan sen lyhyelle kiitoradalle. 

Ja laitetaanpa muistiin "suutarin lapsilla ei ole kenkiä -juttu" eli eläkeellä olevan matkatoimistovirkailijan miehellä ei ole voimassa olevaa passia.  Näin meille oli käydä.  Ilpo tuli katsoneeksi passiaan pari viikkoa ennen lähtöä ja huomasi, että viimeinen voimassaolopäivä on 18.2.2024.  Henkilökortissa viimeinen päivä oli onneksi 19.2.2024.  Ensin ajattelimme, että eihän tässä ole hätää, sillä Euroopassa pääsee matkustamaan henkilökortilla.  Tyttäret muistuttivat, että Madeiralla saattaa käydä niin, että sieltä ei pääsekään pois alkuperäisenä lähtöpäivänä.  Ilpon ei auttanut muu kuin ruveta anomaan passia.  Helsingin poliisilaitoksen passitoimistoon olisi saanut ajan passin anomista varten vasta maaliskuulle, mutta onneksi sinne voi mennä jonottamaankin ja puolentoistatunnin jonotuksella Ilpo sai anottua passin, kun oli ensin käynyt ottamassa uuden passikuvan ja täyttänyt anomuksen netissä.  Uusi passi ehti tulla viikkoa ennen matkaa. 

Muutama kuva ja muistiinpano vielä lentokentältä.  Madeiran Christiano Ronaldo lentokentällä on tupakointialue ulkotiloissa ja sinne saattoi toki mennä katsomaan kentän touhuja vaikka ei polttaisikaan.  Lentoasemarakennus oli tilava ja siellä oli ruoka- ja juomapaikkoja sekä kauppaliikkeitä aivan riittävästi ainakin meidän tarpeisiimme.

Madeiran viikkomme ensimmäisistä päivistä ja Suite Hotel Eden Marista voi lukea täältä.