perjantaina, lokakuuta 16, 2026

Sipoonkorpi Storträsk ja Gumböle träsk 2026

 

Sipoonkorven  kansallispuistossa on yli 26 kilometriä merkittyjä reittejä, kertoo Metsähallituksen ylläpitämä Luontoon.fi sivusto ja näiden lisäksi sinne on painautunut lukematon määrä pienempiä polkuja vuosien kuluessa. Puiston koko on 24 neliökilometriä ja se sijaitsee Helsingin, Vantaan ja Sipoon alueilla. 

Suomen luonnnonsuojeluliitto ja Natur och Miljö -järjestö tekivät vuonna 2006 ehdotuksen puiston perustamiseksi ja monien vaiheiden jälkeen kansallispuiston avajaisia vietettiin 27. elokuuta vuonna 2011 eli 15 vuotta sitten.  

Elokuun lopulla päätimme lähteä Päivikki ystävättäreni ja koirien kanssa reilun vuoden tauon jälkeen kulkemaan Storträskin reitin hiukan laajennettuna. Leveä sorapolku kulkee Tasakalliontien pysäköintipaikalta Storträskin rantaan, jossa on puucee ja tulipaikka.  Kostearantaisen Stortäskin voi kiertää osittain pitkoskuiden päällä kävellen ja sieltä voi pistäytyä Gumböle träskin rannassa, jonka ympäri ei vielä kulje polkua. 


Meille tai pitäisikö sanoa minulle tuttuun tapaan polku kohti Gumböle träskiä ei löytynyt helposti, kuten Päivikin kellon ja puhelimen piirtämältä kartalta näkyy :). Eksymisvaaraa ei kuitenkaan ollut.


Storträsk lammen rannalla näkyi lukuisia kalastajia ja eipä ihme, onhan sinne istutettu kirjolohta. Luontainen ahven- ja haukikanta on hyvä ja on siellä myös taimenta, nieriää ja siikaa, kertoo netti. 
1.9.2026 alkaen on Tasakalliontien pysäköintipaikka muuttunut maksulliseksi, kuten on tapahtunut monella muullakin Sipoonkorven kansallispuiston pysäköintipaikalla. Pysäköinnin voi maksaa Easypark-mobiilisovelluksella. 


Kromfohrländer Nilla, roturisteytys-kromfohrländer Nopsa ja espanjanvesikoira Niio

Eila ja koiransa Nopsa



Storträsk

Päivikki ja koiransa Nilla & Niio

Gumböle träskin rantaryteikkö

Pari tuntia kului taas mukavasti koirien kanssa lenkkeillessä.  

Seuraavat blogi- ja instagram-merkinnät kertovat reissusta hiukan kauemmaksi, jonne lähtö on tunnin kuluttua. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti