Intian Delhi yllätti, kun pääsimme ulos lentoasemalta. Ympäristössä ei ollut ihmis- eikä autoruuhkia eikä maassa roskia. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja hyvinvoivia puita ja pensaita näkyi kaikkialla. Tämä ei ollut tietenkään koko totuus tästä Intian toiseksi suurimmasta kaupungista Mumbain jälkeen. Kaupungin asukasluvun arvioidaan olevan noin 23 miljoonaa ja metropolialueella jopa 28 - 35,5 miljoonaa. Delhissä on paljon muualta muuttaneita, kuulimme paikallisoppaaltamme. Siellä on helppo työllistyä ja siellä ollaan suvaitsevaisia, uskontojakin on kuusi: hindulaisuus, islam, sikhiläisyys, jainalaisuus, kristinusko ja buddhalaisuus. Uskontojen moninaisuus näkyy pyhäköissä ja temppeleissä, jotka houkuttelevat niin paikallisia rukoilijoita kuin matkailijoitakin.
Sisällä lentoasemarakennuksessa olimme törmänneet valtaviin passintarkastusjonoihin. Matkustajat koitettiin pitää järjestyksessä jononohjaustolppien ja -nauhastojen avulla, mutta toiset jonot syöttivät asiakkaita useammalle passintarkastusvirkailijalle ja toiset vain yhdelle, joka hänkin saattoi poistua paikaltaan kesken kaiken. Tunteet kuumenivat jopa meillä 16:lla suomalaisella, jotka olimme Albatros travelin kiertomatkalla Ukkoslohikäärmeen maa - Bhutan ja Intia.
Passien tarkastus sujui joutuisasti heiltä, jotka olivat hankkineet e-visan ja mukana oli siitä paperikopio sekä puhelimessa kuvakaappaus, joka aukesi ilman nettiyhteyttä. Sähköinen maahantulokortti sekä Afrikassa esiintyvän Ebola-viruksen vuoksi täytetty terveysilmoitus tarvittiin myös ja varminta oli pitää näistäkin mukana paperikopio tai ainakin kuvakaappaus. Kun dokumentit olivat kunnossa, niin aikaa kului passintarkastuksessa vain pari minuuttia. Näin yli 75-vuotiaan ei tarvinnut edes antaa sormenjälkinäytettä, jonka antamiseen joillakin näytti kuluvan melko pitkäkin aika. Palatessamme reissun lopulla Bhutanista Intiaan sujui passintarkastus vielä joutuisammin. Riitti, että näytin passin ja vilautin viisumin paperikopiota.
Perjantaina 17.10.2026 aamuyö oli vaihtunut aamupäiväksi kun vihdoin ajelimme bussilla New Delhin alueella Pride Plaza Aerocity hotelliin aamiaiselle ja vaihtamaan vaatteita kevyemmiksi. Melkeinpä autioilla kaduilla, joita reunustivat kansainvälisten hotelliketjujen hotellit olisi ollut vaikeaa tietää, missä olemme.
Jätettyämme matkalaukut hotelliin lähdimme tutustumaan Delhiin. Kaupungin vihreys yllätti eikä kaduillakaan näkynyt enää lehmiä, kuten oli näkynyt kuulemma vielä 20 vuotta sitten. Ensimmäinen pysähdyspaikkamme oli vuosina 1933 - 1939 rakennettu Lakshmi Narayana-temppeli, joka on yksi Delhin suurimmista hindutemppeleistä.
Temppeliltä ajoimme kohti Intian porttia India Gate, joka on omistettu vuosina 1914 - 1919 Brittiläisen Intian joukoissa ensimmäisessä maailmansodassa sekä kolmannessa afgaanisodassa kuolleiden sotilaiden muistoksi. Pysäköintipaikalle tullessamme ohitimme bussilastillisen naispoliiseja, jotka olivat turvaamassa lokakuisia mielenosoituksia.
Punaisesta hiekkakivesta rakennetun 42 metriä korkean triumfikaaren mallisen portin edessä pääsivät kuvaan matkanhohtajamme Gabor sekä paikallisopas. Gabor on erittäin hyvää suomea puhuva Suomessakin asunut ja opiskellut unkarilainen. Koska maailma on kaikesta huolimatta melko pieni, kävi ilmi, että Gabor oli ehtinyt toimia entisen työnantajani Etumatkojen paikallisoppaana Budapestissä ennen Etumatkojen toiminnan loppumista. Meillä olikin useita yhteisiä tuttavia.

Porttia ympäröivä puisto näytti olevan suosittu ajanvietepaikka. Siellä kuljeskeli monen kokoisia ryhmiä, joita palvelivat lukuisat matkamuisto- ja juomakauppiaat.
New Delhin alueelta siirrtyimme Old Delhiin Chandni Chowk eli Kuutamotori katumarkkina-alueelle, jonka läpi pääsimme polkupyöräriksojen kyydissä. Alue on edelleen yksi Intian suurimmista tukkumarkkinoista.
Kadun varrella ohitimme Gurudwara Sis Ganj Sahib sikhitemppelin ja kadun itäpäässä näkyi Delhin Punaisen linnoituksen, Red Fortin, julkisivu ja Lahoren portti.
Lounaan kävimme syömässä kumpanakin Delhin päivänä Chicken Inn ravintolassa, jonka erikoisuus on perinteinen pohjoisintialainen ruoka kuten pitkään haudutettu butter chicken.
Katujen varsilla näkyi telineitä ja ajoneuvoissa sumuttimia, joiden avulla ilmaan levitetään vesi- tai sumuhöyryä tai pölyntorjunta-ainetta, joilla pyritään sitomaan ilmassa leijuvia pienhiukkasia ja vähentämään katupölyä tai ilmansaasteita.
Sunnuntaina 18.10.2026 lähdettiin hotellista ennen auringonnnousua kohti lentoasemaa, josta lennettiin pari tuntia Bagdograan. Mainio yksityiskohta lentokentällä oli luiskasysteemi, jota pitkin kiivettiin lentokoneeseen portaiden sijaan.
Maanantaina 26.10.2026 palattiin Bhutanin Parosta lentäen Delhiin. Nyt nähtiin kaupungin autoruuhkat matkalla tutuuun lounaspaikkaan.
Lounaan jälkeen kävimme tutustumassa Gurdwara Bangla Sahib sikhitemppeliin, jossa ihmiset syövät ilmaista yhteisöruokaa eli langaria sikhien perinteen mukaisesti. Langarissa kaikille tarjotaan samaa kasvisruokaa riippumatta uskonnosta, taustasta, yhteiskuntaluokasta tai varallisuudesta. Vapaaehtoiset valmistavat ja tarjoilevat ruoan. Monilla on päässään perinteinen huivi tai turbaani (dastar), joka on merkki kunnioituksesta pyhässä tilassa. Turistitkin sekä miehet että naiset saivat päähänsä oranssin huivin ellei mukana sattunut olemaan omaa huivia.
Ruoanvalmistus- ja ruokailupaikalla oli valokuvaaminen sallittua, mutta kun kengät oli riisuttu ja jalat pesty niin kuvaaminen ei temppelin sisällä ollut suotavaa. Ulkopuolella sitä monet kuitenkin tekivät, jopa bloggaaja kuvauskieltokyltin vieressä.
Tiistaina 27.10.2026 oli taas aikainen herätys. Hotellista saatiin mukaan aamiaispaketti, sillä olihan lähtö heti kello neljän jälkeen. Täytetty kolmioleipä sekä jogurtti ja kananmuna piti jättää syömättä, koska ei ollut varmaa kuinka kauan eväät olivat seisseet hotellin vastaanoton lämmössä. Reissukumppanin siivellä pääsin tutustumaan lentoaseman loungeen, joka olikin minulle ensimmäinen kerta lomamatkalla. Tarjonta oli monipuolista ja mainio aamiainen tuli syötyä siellä.
Finnairin lennolla tarjottiin omaan makuuni turhan voimakkaasti chilillä maustettua ruokaa, joten tyydyin mehuun, teehen ja hotellin aamiaspaketista mukaan ottamaani muffinssiin.
Tämän reissun juttuja voi lukea linkkien takaa:
Intia Bagdogra - Darjeeling - tulossa
Intia / Sikkim Gangtog - tulossa
Bhutan Phuntsholing - Thimphu - tulossa
Bhutan Paro - tulossa





















































Ei kommentteja:
Lähetä kommentti