lauantaina, tammikuuta 23, 2016

Voittoisa Matkamessukäynti

Torstai-iltapäivän Matkamessukäynnin yksi tarkoitus oli noukkia materiaalia Espanjan osastolta syksyn Agilityn MM-kisareissua varten Zaragosaan & Barcelonaan ja löytyihän sitä.

Toiveissa oli myös tavata edustajia Karibian saarilta, mutta sain tyytyä muutamiin tekstiriveihin joissain esitteissä.  Onneksi netistä löytyy paljon luettavaa Saint Vincent & Grenadines, Saint Lucia ja Barbados.

Mukavia löytöjä olivat Arial Travel  ja Niikon matkat  joiden tuotannossa on mielenkiintoisia kiertomatkoja entisen Neuvostoliiton alueelle.  Nämähän ovat kohteita, jonne täytyy päästä :).
Turkilla ja Turkish Airlinesillä oli näyttävä osasto, jonka ohi satuin kävelemään neljän tienoissa. Lentoyhtiön torstaipäivän kilpailun palkintona oli yhdelle hengelle lennot Etelä-Afrikan Johannesburgiin.  Palkinto arvottaisiin klo 17 ja sen saisi lunastaa vain sellainen henkilö, joka oli paikalla siihen aikaan. Päätin täyttää kilpailulappusen ja kuljeskella messuilla vielä tunnin, sillä olihan siellä paljon katsottavaa. 
Sorruin Fazerin osastolla ostamaan uusia helmikuussa kauppoihin tulevia suklaalevyjä.
Hieman ennen viittä menin juomaan kahvikupposen Helsinki Cafessa, joka koiramessujen aikaan antoi kahvista alennusta messujen vapaaehtoistyöntekijöille. Nyt en saanut alennusta vaikka rinnassa olikin bloggaaja nimilappu vaan vielä paremman edun.  Myyjä kysyi haluaisinko ottaa jonkun pullan, koska niitä oli näin iltapäivällä jäämässä myymättä.  Herkullinen korvapuusti kelpasi.

Oli aika siirtyä Turkish Airlinesin osaston luo.  Ensimmäinen arvontalipuke nostettiin ja siitä luettiin miehen nimi.  Mies ei kuitenkaan ollut paikalla ja nostettiin toinen lipuke ja oma nimeni mainittiin. :) Sain käteeni kirjekuoren, jonka sisällä olleessa kirjeessä kerrottiin, että voin varata toukokuuhun mennessä lennot, jotka pitää käyttää seuraavaan toukokuuhun mennessä.  Olo oli aika uskomaton. 
 Torstaisen voiton myötä lähdin messuille vielä lauantaina ja nyt kiertelin sellaisten matkanjärjestäjien osastoja, joilla oli tarjonnassaan Etelä-Afrikka.  Voisihan sinne tehdä omatoimimatkankin, mutta monet tekemämme kiertomatkat ovat olleet niin antoisia, että sellainen kiinnostaa.  Uskoisin, että voimme ostaa joltakin matkanjärjestäjältä vain kaikki maapalvelut ja hankkia itse Ilpollekin lennot.
Asiantuntevaa tarjontaa on runsaasti. Nyt vain pitää tutustua matkaohjelmiin ja valita sieltä kiinnostavin.  

Lauantaina onnistuin tapaamaan myös Suomi - Valko-Venäjä Seuran edustajia ja kyselin mahdollisuudesta matkustaa omatoimimatkalle Valko-Venäjälle.  Sekin onnistuu nykyään, mutta ehkä helpointa ja jopa edullisinta on osallistua jollekin seura- tai ryhmämatkalle. Seurakin järjestää vuosittain joitakin kiertomatkoja.  Pitää pysyä kuulolla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti