keskiviikkona, kesäkuuta 01, 2022

Italia - veneretki Caprin ympäri 2022

Päätimme tutustua Caprin saareen veneretkellä keväisellä matkallamme Napolinlahdelle. Capri sijaitsee noin viiden kilometrin päässä Sorrenton niemimaan kärjestä, jonka jatkeena sitä pidetään kallioperänsä perusteella.  Saari on kooltaan vain hiukan yli kuusi kilometriä pitkä ja vajaa kolme kilometriä leveä.  Se ei ole tuliperäinen kuten Ischia ja Procida. 

Merestä pystysuoraan nousevat kalliot, kauniit rannat ja välimerellinen kasvillisuus ovat saarelle tyypillisiä.  Caprilla on 14 000 asukasta, mutta siellä käy vuosittain yli 400 000 turistia.  Saari on tullut tunnetuksi rikkaiden ja kuuluisien lomapaikkana ja siellä majoitus- ym. hinnat ovat korkeampia kuin muualla lähialueilla.


Tilasin jo keskiviikkona 4.5.2022  Ischialla ollessamme veneretken Capri Fun & Swim , johon sisältyi nouto Sorrenton hotellista ja lähtö veneretkelle Massa Lubrensesta.   Tarkoitus oli lähteä retkelle perjantaina, mutta saimme valitettaasti torstaina viestin, että retki täytyy siirtää sääolojen vuoksi lauantaiksi ja perjataina tuli vielä uusi viesti siirrosta sunnuntaille.  

Sunnuntaina 8.5.2022  retki vihdoin toteutui.  Meidät haettiin hotellista tilavalla autolla, jossa oli kuljettajan lisäksi kaksi saksalaista pariskuntaa.  Ehdin jo totutella ajatukseen saksan kielen käytöstä, kun tekisimme  veneretken yhdessä heidän kanssaan.  

Massa Lubrensen pienvenesatamassa oli ennen meitä kymmeniä ihmisiä ja lukuisia erilaisia veneitä.  Autonkuljettaja ohjasi meidät ilmoittautumispisteeseen, jossa saimme käteemme vaaleanpunaisen rannekkeen.  Odottavilla ihmisillä oli eri värisiä rannekkeita ja paljastui, että lähdössä oli useiden eri matkanjärjestäjien retkiä kiertämään Sorrenton niemimaata ja lahden saaria tai tutustumaan sukeltaen alueen merenalaiseen maailmaan.


Pienen hetken kuluttua meidät haettiin omaan veneeseemme, johon tuli englantia puhuvan kippari-oppaan lisäksi vain yksi amerikkalainen pariskunta. Ennakkotietojen mukaan veneeseen olisi mahtunut 12 asiakasta, joten meillä neljällä oli hyvin tilaa.  

Ohitimme yhden lukuisista puolustustorneista, joita 1500-luvun lopulla rakennettiin suojelemaan kyliä saraseenien (islaminuskoisia kansoja) hyökkäyksiä vastaan.  

Edessä rupesi näkymään Caprin saari ja saaren pohjoisrannalla oleva Marina Grande.


Saaren pääkaupunki on nimeltään Capri ja sinne pääsee Marina Grandesta funikulaarilla.  Vielä ylempänä on Anacapri
, jonne kulkee tie vuoren seinämää pitkin.


Caprin nimeltä tunnetuin nähtävyys on Sininen luola.  Se sijaitsee saaren pohjoisrannalla ja lähelle pääsee maitse Via Grotta Azzurraa pitkin.  Useimmiten paikalle tullaan veneillä, joista sitten siirrytään pieniin soutuveneisiin ja sisälle luolaan, jonka suuaukko on vajaat 1,5 metriä korkea.  Itse luola on 54 metriä pitkä, 30 metriä leveä ja 15 metriä korkea. Luolaan pääsee valo heijastumaan vain pienen suuaukon kautta ja siksi koko luola näyttää sisältä siniseltä. Meidän retkipäivänämme tuuliolosuhteet eivät olleet suotuisat, joten emme päässeet käymään luolassa sisällä.  Se ei päiväämme pilannut.  Luolan suuaukko näkyy kuvissa heti portaiden vasemmalla puolella.


Villa Damecuta on yksi kahdestatoista Rooman keisari Tiberiuksen / Augustuksen  ( 42 eaa - 37 jaa)  Caprille rakennuttamasta huvilasta. Vain muutamia rauniota on enää jäljellä.


Orrico Fort on yksi Caprin lukuisista linnakerakennelmista, joita yhdistää patikointipolku Path of the Forts.


Saarta kiertäessämme kurkistimme sisään useisiin luoliin muiden veneretkeläisten tavoin.  Meidän etumme oli pienempi vene, joten pääsimme syvemmälle luoliin ja näin aikaisin keväällä veneitä ei ollut ruuhkaksi asti kuten myöhemmin kesällä. 


Punta Carenan majakka on Italian toiseksi korkein, vain Genovan majakka on korkeampi.  Majakka valmistui vuonna 1867 Caprin eteläisimpään kärkeen.  Se on rakennettu 73 metriä korkean kallion päälle ja sen säde yltää noin 46 kilometrin päähän.  Saman niemen kärjessä oli myös vanha puolustustorni.



Grotta Verde eli Vihreä luola saaren etelärannalla on yksi näkemistämme luolista.  Sitä kävimme katsomassa kahdesta eri suunnasta.  Läheisestä kallionrakosesta suihkusi komeasti vettä aaltojen liikehdinnän seurauksena.

 


Kierrettyämme Punta Ventrosan itäpuolelle, näkyi saaren valokuvatuin kohde, Faraglionin kalliot. 

Saaren etelärannan Marina Piccolan lähettyvillä pysähdyimme nauttimaan maisemien lisäksi retken hintaan sisältyviä virvoitusjuomia ja hedelmäsalaattia.  Mahdollisuus olisi ollut myös uimiseen ja snorklailuun, mutta vesi oli vielä liian kylmää siihen hauskuuteen.  Jossakin lähiveneessä oli meitä rohkeampia vesipetoja. 

Marina Piccolan itäpuolella näkyi rinteeseen rakennettu kävelytie Via Krupp, jonka teollisuuspohatta Friedrich Alfred Krupp rakennutti vuosien 1900 ja 1902 välillä. Polku yhdisti Kruppin luxushotellin rantaan.  Vuodesta 1976 lähtien polku on ollut suljettuna suuriman osan aikaa, koska vaarana ovat putoilevat kivenlohkareet. 


Veneemme ollessa pysähtyneenä oli myös hyvää aikaa ihailla Caprin monipuolista kasvillisuutta kalliorinteillä.
 

Grotta Albergo dei Marinai oli seuraava ihastelumme kohde.  Sen sisällä pääsimme näkemään samaa ilmiötä kuin Sinisessa luolassa eli luola näytti siniseltä, koska sinne tuli valoa vain pienen suuaukon ja veden läpi.



Caprin etelärannikolla ohitimme Faraglionin kalliot.  Stella on kiinni Caprin saaressa, di Mezzon läpi menee tunneli, josta mekin menimme veneellämme kohti itää ja uloimpana on di Fuori.


Grotta Bianca sijaitsee saaren itärannalla.  Sen katossa on hienoja stalagtiittejä  Tähän sopii entisen pomoni Aurinkomatkojen ex tj:n Tuomo Meretniemen kertoma muistisääntö maailmanympäripurjehduksesta kertovalla podcastillaan Keinuva kotiStalakTiitti on Taivaalta alaspäin kasvava tippukivi ja stalakMiitti on Maasta
ylöspäin kasvava tippukivi.

Luonnon rakentama holvikaari nähtiin Grotta Rossan eli Punaisen luolan lähellä, mutta tämä ei ollut Caprin kuuluisa Arco Naturale, jonne johtaa kävelypolku. 

Capri tuli kierrettyä reilussa kolmessa tunnissa ja suunnaksi otettiin Sorrenton niemimaa.


Viimeiset vilkaisut kohti taakse jaanyttä Capria.  Edessä näkyivät Sorrenton niemimaan pohjoisrannan pienet kaupungit.  Niemimaan etelärannikolla ovat kuvaukselliset kaupungit Positano, Amalfi jne., mutta niissä emme tällä reissulla käyneet, sillä samantapaisia kaupunkeja olemme nähneet Cinque Terren alueella.


Retkeltä palasimme Massa Lubrensen pienvenesatamaan, josta pääsimme amerikkalaispariskunnan kanssa samalla kuljetuksella takaisin Sorrenton hotelliimme Settimo Cieloon.


Keväisen Napolinlahden reissumme postaukset löytyvät linkkien takaa: 

Ischia 2022 ja matka Rooman kautta Ischialle

Ischia saarikierros taksilla 2022

Sorrento 2022

Ei Pompeiji vaan Herculaneum 2022

Veneretki Caprin ympäri 2022

Napoli 2022  

2 kommenttia:

  1. Tuollainen veneretki kuulostaa todella kivalta. Ja heh, täytyy kyllä sanoa, että vaikka snorklauksesta todella paljon pidänkin, olisi varmaan jäänyt itseltäni väliin aivan samasta syystä.

    VastaaPoista
  2. Hei Mikko, kiitokset kommentista! Kannattaa ehdottomasti tehdä veneretki Caprin ympäri, jos noille seuduille on menossa, mutta lämpimien vesien aikaan, siellä ei todellakaan pääse snorklailemaan omassa rauhassaan :) .

    VastaaPoista