USA – Kanada 1976

Heinäkuussa 1976 lensimme Ilpon ja äitini Aune-sisaren kanssa SOK:n jäsenetulennolla New Yorkiin.  Vietimme siellä pari päivää nähtävyyksiä katsellen ja sen jälkeen Aune lähti sisarensa eli myös äitini sisaren Ailin luo Montrealiin.  Me lähdimme Ilpon kanssa Greyhound bussilla kohti Brittiläistä Kolumbiaa toisen tätini, Saimin luo.

Olen naputellut tähän 23-vuotiaan Ilpon sensuroimattomia matkapäiväkirjamerkintöjä hänen luvallaan ensivierailulta suuresta maailmasta, bussimatkalta New Yorkista Kanadan halki Brittiläiseen Kolumbiaan ja takaisin Montrealin kautta New Yorkiin.  Yhteensä 5 vuorokautta bussissa.  Muistiinpanoja ei ole aikanaan kirjoitettu ajatellen, että ne julkaistaisiin joskus kaikille avoimessa internetissä.  

Minulla oli ollut mahdollisuus käydä Montrealissa tätini luona jo vuosina 1966, 1969 ja 1973, mutta Ilpolle tämä oli ensimmäinen matka Atlantin yli. 

Matkalla ottamani paperivalokuvat  ja ostetut postikortit on kuvattu puhelimella ja siirretty Metkaamatkustelua.kuvat  Kanada & USA 1976 arkistoon.  Kuvatekstit on kopioitu kuvien takaa. Osan kellastuneista tähän lisäämistäni kuvista olen muuttanut mustavalkoisiksi.  Ilpon kuvaamat toistakymmentä rullaa dioja (36 kuvaa/rulla) odottavat digitointia.  Jutun otsikkokuva "Lake Lousie, Banffin kansallispuisto Alberta" on lainattu netin syövereistä. 

Tähän kirjoittaa Ilpo Kuronen ulkomaan turistiretkistään.  Ensimmäinen tällainen ”trip” was to Canada and USA with Eila and Abe (Eilan täti Aune). 

 

PanAmin kone nousi Seutulasta 5.7.1976  klo 16:30 ja laskeutui hiukan yli 8,5 tuntia lennettyään J.F.Kennedyn lentokentälle New Yorkiin. 

 

Aluksi hiukan muistellaan suomalaismaisemien vilahdellessa Greyhound bussin ikkunan ohitse. Olemme jo bussissa 8.7.1976 Kanadassa Ontariossa hiukan jälkeen Sudburyn.  Maisema on kuusen, koivun, haavan ym. lehtipuun muodostamaa sekametsää.  Välillä peltotilkkuja ja ruovikkolampia.  Motellien yhteydessä usein sauna.

Maanantai 5.7.1976 Meidän lentsikka ei ollut erityisen miellyttävä. Boeing 707 oli ahdas, meluisa ja pahan hajuinen. Kaikilla asemilla odoteltiin milloin mitäkin.

New Yorkiin päästyä ensimmäisenä iski luja helle, liki 30 astetta ja sen päälle vielä ilman korkea kosteus, johon yhdistyi saasta.  Toiseksi vetelät etupäässä neekerit, joita istui, makasi, ym. siellä täällä terminaalissa toimettoman näköisinä.  Loputtoman odotuksen jälkeen päästiin USA:n 200-vuotisjuhlien jälkeisen päivän ruuhkaan, joka vei meidät hotelliimme Abbey Victoriaan Manhattanin sydämeen.  

Kyseinen hotelli oli nähnyt suuruutensa päivät muutamia kymmeniä vuosia sitten. Ei mitään erityistä moitittavaa, paitsi yleinen tunkkaisuus.  Illalla käytiin syömässä kalliit hampuriliset.  Pieni kierros antoi jo tuntuman Yorkiin.  Minun nukkumisesta ei tullut kuumuuden ym. takia mitään. Jo toinen yö ilman unta. 

 

Tiistai 6.7. 1976 aamulla alkoi päivä varhain toast, bacon and eggs and tea breakfastilla.  Sitten käveltiin Manhattanilla.  Keski- ym alemmat luokat olivat menossa töihin kävellen. Etupäässä keski-ikäisiä miehiä, joilla harmaat vyöllä solmitut housut, lyhythihainen paita, solmio ja attasee salkku. Kaupoissa oli samanlaista roinaa kuin Helsingissä.  Pankkeja oli paljon. Rockefeller Center aukio amerikkalaisen mauton. Helvetisti eri ikäisiä kolhiintuneita keltaisia takseja, paha haju ja roskia kadut täynnä.  Maanalaisen höyryjä silloin tällöin sihahti luukuista kadulle. Äänimerkkien ja valomerkkien Walk/Don´t walk lähes merkityksetöntä vaihtelua. 

Hudson riverin puolella todellisia röttelöitä, laskin hajua, rakkeja ja kissoja.  Varmasti sadoittain rottia. Mainosvaloja ym. mainoksia käsittämätön määrä.  Kovalla kiireellä päästiin hiestä märkinä autoruuhkien läpi Circle Lines turistikierrokselle vesibussilla Manhattanin ympäri.

Ellis Island

World Trade Center kaksoistornit

Neukkulaiva, joka oli osallistunut USA:n 200-vuotisjuhlaan 4.7.76

Rockefellerin luovuttamaa maata New Jerseyssä
 

YK:n päärakennus

Kierroksella nähtiin kaikki, mitä näkyy postikorteissa. Mieleen jäi kymmenet ja taas kymmenet helvetin korkeat punatiilislummit, joilla kai yritettiin ratkaista jotain ongelmaa. Korkeiden talojen parvekkeilla näivettyneitä pikku puutarhoja.  New Jerseyn korkeat rakentammattomat rannat / kalliot jylhää erämaata. 

 

Välillä käytiin hotellissa syömässä eväitä ja taas köröteltiin cityssä.  Nähtiin Central Parkissa julkisesti  onanoiva mies, keskellä katua.  Toinen heitti paskat.  Mitä merkillisimmät anarkistit,  uskovaiset ja radikaalit jakoivat lappuja ja ihmisiä oli nyt jo aivan saatanasti. 

 

Vihdoin hotelliin lopen uupuneena nukkumaan. Meikäläisen hönttiolo vain jatkuu.  Ei kunnon ruokaa eikä juomaa.  Kolmas yö uneton.  

Aune ja Ilpo hotellihuoneessa

Keskiviikko 7.7. 1976 aamulla helvetinmoisella kiireellä kahdeksannesta kerroksesta (hissi rikki) breakfastille. Sitten taksilla taas sähläämään ja jonottamaan lina-autoasemalle bussilippuja.  

Aune ehti vasta klo 11:30 lähtevään Montrealin bussiin. Piti lähteä klo 10:00. Me jätettiin New York klo 12:01.  Huonovointisuudesta ja inhottavasta säästä ja typerästä jonottamisesta ja kassien kannosta huolimatta erittäin suuresti tajuntaa laajentava kokemus.  

 

New Yorkin jälkeen (cityn) maisemat muuttuivat nopeasti.  Kumpuilevassa jopa vuorisessa suhteellisen rehevässä (ainoastaan lehtipuita) maastossa oli aluksi ihailemista. Sitten muuttui tylsäksi, kun mitään muutosta ei tapahtunut. 

 

Ajoimme reittiä New York – Wayne – Binghamton – Ithaca – Canoga – Tochester – Buffalo – Toronto. Kolmessa viimeksi mainitussa paikassa vaihdettiin bussia ja ostettiin jotain ruokaa. Rochesteriin päästiin mukavasti istuen ison bussin edessä.  Sieltä Buffaloon jonkun dokaavan ja tupakkaa polttavan pienen ukkelin vieressä ja edelleen Torontoon intialaisten ja japsien ym. kansoittamassa bussissa.  

 

Rajalla oltiin aika tarkkoja.  Niagara Falssin jättiläismäinen Clifton hill hupikeskus nähtiin, ei kuitenkaan itse putousta. Torontosta istahdettiin paikkalippujen kera Galgaryyn menevään bussiin, joka lähti klo 00:30 3500 kilometrin taipaleelle.  

Torstai 8.7. 1976 Bussi kiitää jo pitkällä Ontariossa. Tie osui juuri Huron järven rantaan.  Sudburyn nikkelikaupunki on ohitettu.  Maisemat jatkuvat kovasti suomalaisina.  Matkavauhti oli bussilla varmaan yli 100 km/ tunti. 3500 kilometrin taipaleeseen menee 2 vuorokautta.  Järvi, jonka pinnalla oli lumpeita, jäi taakse.  

Sudbury Ontario, aamulla 8.7.76

Sault Ste Marie, Superior järven rannalla oli kuin suurennettu Tammisaari. Kylpyläelämää.  Koko tienvarsi Mariesta Thunder Bayhin pitkin Superiorin rantaa oli vuoristoista.  Puita kasvoi aina huipuille asti.  Monet köppyrät olivat pitkiä ja tasalatvaisia.  Puhtaan näköisiä jokia ja kauniita metsäsaaria hiekkaisine rantoineen. Voisi olla mukavaa lomaseutua. Kovasti asumatonta.  Kaupungit hyvin samannäköisiä, ilmeettömiä.   

Sault Ste Marie 8.7.76 

Lähestytään Thunder Baytä 8.7.76

Thunder Bay iltamyöhään 8.7.76

Kolme asiaa ovat täällä valitettavan tavallisia ja väistämättömiä:  kertakäyttöpakkaukset, kuppiloiden vähävaihtoehtoinen ruoka, joka on rasvaista tai makeaa ja idioottimaiset automaattiröykkiöt. Meikäläisen vatsaparka on täysin sekaisin, johtunee juuri ruoasta.  

White Riverissä mitattu Kanadan kylmyysennätys.  - 72°F eli 72° + 30° = 102 x 0,55 = -56,1°C.

Yön pimeydessä auto kiisi Thunder Baystä Winnipegiin. 

White Riverissä vaihtui bussikuski iltapäivällä 8.7.76

Perjantai 9.7. 1976 Winnipeg vaikutti kovasti viihtyisältä, avaraan rakennettu, puistoja, ei röhnää eikä liian korkeita taloja.  Aamuvarkaisesta huolimatta intiaaneja vähäisessä ihmismäärässä useita.   

Winnipeg Manitoba, aamiaispaikkakunta 9.7.76

Winnipegin jälkeen maisema muuttui kokonaan. Laajat tasaiset viljelylakeudet silmänkantamattomiin. Reitti kulki Winnipegistä – Brandon – Virden – Regina – Swift Current – Maple Creek – Medicine Hat – Brooks – Calgary.

Thunder Baysta Calgaryyn matkaa kertyi lähes 2100 km.  Se on hyvä saavutus yhtenä päivänä. Mitä pidemmälle matka jatkui Saskatchewaniin sen harvemmaksi kävi asutus ja karjatilojen osus kasvoi.  

Brandon Manitoba

Regina Saskatchewan lounasaikaan 9.7.76

Saskatchewan preeriat, iltapäivämaisemia 9.7.76

Medicine Hat illan hämärtyessä 9.7.76

Albertassa oli jo täysin puutonta preeriaa.  Ainoastaan asutuksen läheisyydessä oli istutuksia (puita).  Preeria alkoi myös muuttua kumpuilevammaksi.  Sametin pehmeänä, lähes kuumaisena aaltoili maisema. Kuivan vihreänä.  Kuivuuden rikkoi siellä täällä pienehköt lammet (kuulemma lumen sulamisvesiä), jotka olivat paikoin reheviä.  Puolisukeltajia ja sukeltajia näkyi niissä runsaasti.  Joku tiira ja lokki.  Kerran näin ruskean haikaran.  Lekuttelevia Falco-lajin pikkuhaukkoja oli tasaisesti.  Harvemmin Buteon (hiirihaukan) kokoisia vatsasta vaaleita päiväpetoja.  Joku antilooppikin vilahti ohi.  

 

Preerian takana näkyi korkempi vuoristoketju noin 50 kilometrin päässä.  Karja laidunsi kuin ammoin puhvelit. Rancheja näkyi yksinäisinä pisteinä.  Vielä ei ole tottunut korkealla kaartuvaan aurinkoon.

 

Swift Currentista ostimme leipää (kokojyvä), Goudajuustoa, savumakkaraa, tomaattia, tuoremehua, omenoita ja kirsikoita. Päälle juotiin Fantaa ja Spriteä.  Lopuksi bussin pysähtyessä Medicine Hatiin kävin rauhallisesti siistissä wc:ssä ja juotiin teet ja syötiin pullat.  

 

Nyt bussin kiitäessä kaameata vauhtia Calgaryyn kellon ollessa jo 22:30 olo tuntuu oikein mukavalta. Eila nukkuu, ulkona on pimeää (lännessä kuultaa punainen auringonlaskun raita).  Bussi jymisee tasaisesti.  Kaksi tenavaa telmii väsyneesti.  Itselläkin on unelias olo.  Paita on liimautunut hiestä ihoon kiinni.  Bussin ilmastoiti ei aina pelaa.  Ilmankosteus voi olla taas erinomaisen suuri.  Sääli kun ei voi ottaa valokuvia ikkunan läpi.  

 

Matka jakaantuu maiseman puolesta selviin pääjaksoihin. Ontario: metsät, vuoristo. Saskatchevan: asutus, tasanko, preeria.  Alberta: kumpuileva preeria.  Manitoba jäi yön aikana näkemättä.  Niin, valokuvilla, muutamallakin olisi voinut tallentaa helposti perustyypin.  Ja vaikka ollaan ajettu 3000 km eteenpäin ei luonnossa tapahdu läheskään sen luokan muutoksia kuin 1000 kilometrissä Suomessa.  Selittyy tietysti ”päinvastaisilla” menosuunnilla (itä-länsi / etelä-pohjoinen). 

 

Taivaanrannassa sataa, ehtisipä alle niin ilma raikastuisi.  Calgaryyn ei ole enää kuin pari tuntia ja Fieldiin sieltä kolme tuntia. Bussin viimeinen vaihto, neljäs. Erittäin helposti tuntuu matka taittuvan, kunhan vaan saa rytmiin kiinni. Luettavaa voisi olla enemmän. Outoja valoja taivaalla.  Aivan matalalla.  Liekö ukkonen tai army.  

 

Tätä kirjoittelen makaellessa kerrossängyn alasängyllä maanantaina 12.7. odotellessa lähtöä.

Lauantai 10.7. 1976 ukkonen aiheutti salamat.  Calgary olikin suuri kaupunki.  Yöllä klo 1:15 jatkettiin Fieldiin.  Bussiäijä sanoi ensin, että tämä on Vancouver express eikä tämä pysähdy Fieldiin. Lupasi kuitenkin jättää.  Bussi olikin valtavasti myöhässä ja ehtiäkseen ajallaan se joutui ajamaan yi 80 mailia tunnissa (lähes 129 km).  Ei siinä muuten mitään, mutta me olimme korkealla vuoristossa mutkaisella tiellä.  Nopeusrajoitukset oli 45 mailia tunnissa.  Istuimme ensimmäsillä penkeillä.  Tunnelma oli kuin vuoristoradassa.  Pimeä bussi ja auton valot pimeässä vuoristossa.  Fieldissä hypättiin pois ja Paul Niemi (Eilän tädin mies) oli meitä vastassa.  Ajettiin vajaa kilometri ratojen vieressä olevaan punatiiliseen matalaan taloon.  

 

Niemen perheen kotitalo radan vieressä

Ensivaikutelma oli lähes tyrmäävä.  Saimi emäntä  heräsi hämärän näköisenä.  Sekarotuinen koira, kissa, sokeria kipossa, eri pari kupit.  Minulla oli käsitys, että me saatais oma pieni nätti rauhallinen huone.  Me jouduttiin pieneen sotkuiseen koppiin, jossa oli kerrossänky eikä paljon muuta. Epämääräiset sänkyvaatteet.  Sekavantuntuisesti mentiin nukkumaan.  

 

Lauantai 10.7. aamulla selvisi, että talossa on paljon väkeä.  Kolme Saimin ja Paulin poikaa, Eilan serkkuja.  Nuorin on Jori (Jerome), keskimmäinen Allan ja vanhin Roy.  Paulin poika Wayne ensimmäisestä avioliitosta oli käymässä vaimonsa ja poikansa kanssa ja sitten vielä Royn girlfriend.  Paulin poika perheineen oli tullut yllättäen, mikä aiheutti meidän joutumisen koppiin. 

 

Koko perhe eli rautateistä (huoltotöistä).  Perhe osoittautui aika pian mukavaksi.  Mitään erityistä kuria ei ollut, kaikki teki mitä tykkäsivät. Oli hyvä henki.  

 

Aamupäivällä lähdettiin pikku retkelle, minä, Eila, Saimi ja ajajana Allan. Käytiin Fieldin lähellä Yohon kansallispuistossa Natural Bridgen koskella, Lake Emeraldilla, Takakkaw Fallsilla (Kanadan korkein putous, 6. Korkein maailmassa) ja katseltiin korkeassa vuoren seinämässä olevia vanhoja kaivoksia.  Jylhiä on maisemat. Turisteja oli tuhansia, kaikilla autot.  Mieluimmin olisin lyönyt repun selkään ja lähtenyt ylös vuorille.  Mutta hyvä näin. Illalla syötiin rautua, otettiin kaljaa, oli partyt.  

Yoho National Park BC

Emerald Lake yoho National Park BC

Emerald Lake Yoho National Park

Yoho National Park Natural Bridge

Yoho National Park Takakkaw Falls ja Eila

Yoho National Park, Takakkaw Falls BC

Sunnuntai 11.7. 1976  Aamulla syötiin ja lähdettiin sitten Lake Louiselle, Waynen vaimo ajoi.  Ihmeellinen vuoristojärvi, jossa kamalan iso hotelli.  Turisteja jättimäisiä määriä.  Rahaa pitää kuulemma tulla 55000 CAD päivässä.  Siellä oli kanootit ja hevoset, säkkipillisoittajat, nurmikot ja uima-altaat.  Käsittämätöntä.  Sieltä jatkettiin Moraine Lakelle.  Pieni järvi jyrkkien vuorten keskellä.  Molemmat paikat olivat Banff National Parkissa.  Diakuvia on otettu jo 7 rullaa. Tämän päivän kuvat  menivät ehkä pilalle.  Filmi ei kelaantunut.  

Lake Louise Banff National Park Alberta

Chateau Lake Louise, Banff National Park Alberta

Moraine Lake , Banff National Park Alberta

Katsottiin myös Kanadan rautateiden (Canadian Pasific) korkein kohta Kicking Horse Pass ja Kicking Horse Riverin ja Yoho Riverin yhtymäkohta.

 

Kicking Horse River & Yoho River yhtyvät 

Maanantai 12.7.1976   Lähdettiin aamulla Calgary Stampedeen.  Piti jatkaa vielä samana päivänä eteenpäin.  Satoi ja Pauli ajoi Calgaryn hienoimpiin kuuluvan Calgary Innin parkkialueelle.  Waynen perhe ja Saimi olivat mukana.  Hotellihuone oli komea, 12:s kerros, maksoikin varmaan 60 CAD / yö. Pauli maksoi, kuten kaiken muunkin.  

 

Näkymä Calgary Inn hotellin ikkunasta

Illalla mentiin sitten Stampedeen. Se oli jonkinlainen tivolin, karjanäyttelyn ja Rodeon sekasotku. Ei mitään ihmeellistä.  Ei onnistuttu pääsemään itse rodeoon.  Oli kai siltä päivältä ohi.  

Maailman suurin hevonen ja Eila

Calgary Stampeede

Calgarystä etelään 13.7.76

Tiistai 13.7. 1976   Nyt ollaan jo Fort MacLeodissa. Pikku linnakkeessa ei mikään erityisesti hämmästyttänyt.  Oli kaikkea 100 vuotta vanhaa roinaa.  Pyssyjä, ihmisen kokoisia inkkarinukkeja, rattaita, biisoneita, valokuvia, lääkärin kamoja ym. vähän niin kuin lännenfilmeissä.  

 

Ilpo Fort MacLeod 13.7.76

Wayne ja Eila

Jatkettiin matkaa Watertonin National Parkiin.  Siellä oli taas järvi ja kapitalistien jättihotelli Lake Louisen tapaan.  Käytiin Eila kanssa kaikissa romukaupoissa, ei ollut mitään kivaa.  

Matka jatkui Pincher Creekin Fernieen.  Yksi kylä (Frank) oli  hautautunut vuosisadan alussa vuoren vyörymän alle (Frank Slide).  Pikkuinen town löytyi matkalta myös, missä ei ollut enää ristin sielua.  Jos Calgaryssä nukuttiin komeasti, niin puolestaan Ferniessä oltiin alimman luokan hotellissa.  Illalla oltiin hotellin ravintolassa ja kuunneltiin jonkun laulajattaren laulua.

Franks slide

Fernie Hotelli Edward

Ilpo Hotelli Edwardin huoneessa

Keskiviikko 14.7. 1976  Aamu alkoi tavan mukaan.  Sitten Fort Steeleen.  Maisemat oli koko matkan ajan joko vuoristoa tai vaihettumisvyöhykettä.  Fort Steele oli kunnostettu vanha lännen kaupunki vähän samaan tyyliin kuin Fort Macleod.  Kaikki talot, kirkot, Mountain Police-tukikohta, palokunta, juna-asema and so on kapakkaa ja hotellia.  Valitettavasti ei selostuksia eri paikoissa ymmärtänyt.  Piti vain tyytyä ihmettelemään.  Kaupunki ei jotenkin tehnyt aitoa vaikutusta.  Ihan vieressä oli kaamea parkkialue.  Tiet oli öljysoraa, ihmisiä paljon jne.  Muuten mielenkiintoista.  Waynen perhe katosi junakiertueelle (vanha juna, höyryveturi). Odotettiin ja etsittin niitä monta tuntia polttavassa helteessä.  

Fort Steele Historic Park 14.7.76

Radiumissa pysähdyttiin syömään.  Ajettiin sieltä ohi kuumien lähteiden, jotka oli tehty uima-altaiksi ja läpi tavallisten Kootenay National Parkin vuoristomaisemien.  Kuvasin ”oravan”. 

Ajettiin läpi parkin. Kerran pysähdyttiin kuvaamaan tiellä seisovaa kojoottia (turistit ruokkivat sitä). 

 

Radium Hot Springs

Columbia Lake

Torstai 15.7. 1976  Aamulla käytiin trip Goldeniin asioille. 16 mailia vuoristotietä oli maksanut 1.300 000 CAD.  Hirveät jonot kiemurteli pitkin vuoristoa tietyön takia.  Pauli ajoi aika kovaa.  

Banff National Park Cascade Mountain, läpikulkupaikka useampaan kertaan

Paikallinen Licenced Restaurant

Ennen lähtöä syötiin kohtalaisen hyvää kalkkunaa ja tietysti käytiin paikallisessa räkälässä.  Kaikki tunsivat toisensa.  Paikka vastasi meikäläistä vanhaa Kuoppaa Vilhonkadulla.  Kaiken näköiset duunarit käytti sitä kantapaikkana.  Oli haisevia intiaaneja (totta), japseja, intialaisia, yksi muukin suomalainen ym.  

 

Bussiin noustiin iltapäivällä puoli viideltä. Calgaryssä odoteltiin tarkoituksella kaksi tuntia bussia. Käytiin tavaratalossa ja kirjakaupassa, missä ihmeteltiin halpoja kirjoja.  Hypättiin bussiin, jolla pitäis päästä Sudburryyn.  Illalla syötiin eväitä ja minä luin Olympia-opaskirjaa.  Kassiin oli ilmestynyt myös englanniksi Jules Vernen yksi kirja.  

 

Perjantai 16.7. 1976   Matka jatkuu tuttujen maisemien halki.  Tuntuu helpommalta istua kuin tullessa. Maisemissa ei ole paljoa ihmettelemistä.

 

Spagettiravintola Sault Ste Mariessa

2700 km on jo taittunut matkaa Calgarystä.  Hiukan yli kaksi vuorokautta.  Käytiin Sault Ste Mariessa syömässä spagettia.  Tavan mukaan yhden maun ruokaa.  Eli kaikki maistui tomaattsoseelle.  Joku tunti enää Sudburryyn, josta vaihto Montrealin bussiin. 

 

Olumpialaisten avajaiset paraikaa meneillään.  Matkalla ei ole tapahtunut mitään erikoista.  Thunder Bayssä tutkittiin puhelinluetteloa .  Tosi paljon suomalaisia nimiä.  Muuten kaupunki vaikuttaa epämääräiseltä.  Winnipegissä käytiin toissailtana Hudson Bay companyn tavarataossa (samoin kuin Calgaryssä). 

 

Nykyinen bussinkuljettaja on suomenkielinen.  Kysyi selvällä suomen kielellä ”minne te menette”.  Hyvin erityylisiä kuljettajia on näkynyt.  Yksi oma tyyppinsä erottuu muista.  Varmat Marlon Brando-ääniset karvakätiset Greyhoundin maantiekonkarit. Hurjia ajamaan kaikki. Tylsistyttää katsella ulos ikkunasta. Ollaan jälleen suomalaismaisemissa. Aikaisemmin kerrottu maiseman selvä rytmitys (300 – 600 mailia) voimistuu. Vois sitä olla jo Montrealissa.  

 

2.8.1976  muistelua Amerikan kiertueen loppuosalta kirjoitetaan Nilijokivarressa Utsjoella.

Matka jatkui Sudburrystä Ottawaan ja sieltä Montrealiin aamulla.

Ofxord Street Montreal

Eila, Aune, Lari ja Aili

Päättäjäisillallisen herkkuja KFC kanaa ja coleslaw

Lauantai 18.7.1976   Eilan Aili tädin ja miehensä Larin luo Oxford Streetille mentiin Montrealin linja-autoasemalta taksilla. 

Montrealissa asuttiin Lundahnien alakerrassa suomalais-virolaisen Harjakin pariskunnan kotona, josta väki oli lomalla, mutta syömässä käytiin Eilan tädillä ja tädin rahoilla ravintoloissa.  

L'Oratoire Saint-Joseph du Mont-Royal 

Perjantai 23.7.1976 käytiin katsomassa Olympialaisten yleisurheilukilpailuja ja nähtiin mm. juoksun 10 000 metrin alkukilpailut, joiden kolmannessa erässä Lasse Virén sijoittui kolmanneksi ja lunasti paikkansa loppukilpailuun, jonka sitten voitti. 

 

Lasse Viren tässä vaiheessa 4:s

Aika kului Montrealissa käymällä kaupungilla,  kiinalaisessa kaupunginosassa, rouva Litnerin kanssa autoajelulla halki Montrealin (kiva retki) vanhakaupunki.  Kaupunki ei mitenkään säväyttänyt.  Väkeä paljon, isoja taloja.  

 

Lauantai 24.7.1976  illalla lähdettiin bussilla New Yorkiin Aunen kanssa.

 

Sunnuntai 25.7.1976  aamulla klo 6:00 olimme cityssä.  Käveltiin, vierailtiin kiinalaisessa ja italialaisessa kaupunginosassa sekä Empire State Buildingissä.  Syötiin Tukholma-ravintolassa.  Ajettiin hirveällä metrolla.  Ym.  Aika kului verkkaan ja mentiin aikaisin lentokentälle.  Tapasin siellä kaverin Luonto-Liittosta  veljineen, olivat samalla lennolla.

 

Maanantai 26.7. 1976 aamulla Seutulassa ja taksilla kotiin.  Hyvä retki. 

 

 

10 matkailufaktaa minusta ja meistä

Tartunpa minäkin Unelmatripin blogihaasteeseen 10 matkailufaktaa.  Osan faktoista olen maininnut jo blogini ensiriveillä, mutta jatketaan kertomista. 

1. En ole koskaan matkustanut lomamatkalle yksin. Pidän matkustamisesta jonkun tutun seurassa enkä ahdistu isossakaan seurueessa tai tungoksessa.  Minun on hiukan vaikeaa tehdä keskustelualoite vieraiden ihmisten kanssa vaikka sitten alkuun päästyäni tulen yleensä juttuun kaikkien kanssa. En haluaisi olla matkalla koko ajan yksin. 

 

2. Me olemme aina loikoilleet lämpimissä maissa jonkin verran myös uima-altaalla ja rannalla. Millan ja Helin ollessa pieniä sitä tapahtui enemmän, mutta vieläkin on mukavaa lueskella rannalla ja pulahtaa silloin tällöin veteen.  Mieluimmin olemme merien kalliorannoilla, josta pääsee mukavasti snorklailemaan. Se on yksi mieliharrastuksistamme lomalla.  Kyllä viileällä ilmallakin on tullut loikoiltua rannalla ainakin Egyptin Sharm el-Sheikhissä snorklailun välissä.    

 

3. Ilpon kanssa matkustaessani valitsen matkakohteet, mutta hän saattaa valita hotellit, koska känelle on tärkeää, että huone on tilava, siinä on parveke, josta on hyvä näköala ja huoneessa pitää olla kylpyamme ja lämpimissä maissa ilmastointi. Minulle ei ole kovin tärkeää minkälaisessa huoneessa asumme.   Matkakohteiksi valitsen mieluiten paikkoja, joissa emme ole käyneet aikaisemmin ja minä teen yleensä kaikki matkavaraukset sekä omatoimimatkoille että valmismatkoille. Ilpo on nuorena nukkunut erämaaretkillään viikkokausia louteessa tai teltassa, johtuukohan siitä nykyinen ”luksuksen” tarve?  

Muutaman kerran vuodessa matkustamme Helin kanssa agilitymatkoille.  Kotimaassa on matkustettu viimeiset kuusi vuotta niin, että hän kilpailee arvokisoissa (MM-karsinnat, EO-karsinnat, SM-kilpailut) Nopsa koirani kanssa ja kohde on tietysti kilpailupaikkakunta. Ulkomaille olemme matkustaneet noin 20 vuotena katsomaan agilityn MM-kisoja sinne missä ne kulloinkin järjestetään. Millan kanssa matkustan harvemmin ja matkakohteet on valittu melko sattumanvaraisesti.

 

4. Hotellihuoneessamme pitäää aina olla kylpyamme, jos suinkin mahdollista.  Ilpo herää lomamatka-aamuina ennen minua ja haluaa mennä ammeeseen lukemaan kirjoja kaikessa rauhassa ja odottelemaan heräämistäni.  Minusta on ihanaa nukkua lomalla niin kauan kuin nukuttaa, sillä kotona joudun heräämään koirien kynsien rapinaan makuuhuoneemme ulkopuolella  ja se on merkki siitä, että niille pitää nousta antamaan ruokaa ja ne pitää lähteä viemään ulos. 

 

5. En ole koskaan loukkaantunut tai sairastunut matkoilla niin, että olisin tarvinnut lääkärin apua. Ilpolle niin on käynyt muutamaankin kertaan.  Gozolla kuvan kylpyammeesta noustessaan Ilpo liukastui niin, että olkapäähän tuli osittainen kiertäjäkalvosimen repeämä.  Hän soitti vakuutusyhtiöön ja kysyi onko hyötyä mennä heti näyttämään kättä lääkärille ja sai ohjeen, että riittää, kun tekee sen palattuamme kotiin, jos mukana on kipulääkkeitä.  Niitä onneksi oli.  Kotona hoidoksi ei tullut leikkausta vaan kipulääkkeillä ja fysioterapialla selvittiin.  

Thaimaan Koh Lantalla Ilpolla meni kalanruoto kurkkuun ja jouduimme menemään paikalliseen sairaalaan, jossa ruotoa yritettiin poistaa kurkusta.  Onneksi se irtosi lääkärin tutkiessa  kurkkua ja laskeutui mahaan.  Emme joutuneet lähtemään Phukettiin isompaan sairaalaan. 

 

6. Olemme matkustaneet ulkomailla satoja kilometrejä taksilla, koska emme kumpikaan osaa ajaa autoa.  Minä kävin autokoulun 18-vuotiaana, Ilpo ei ole käynyt edes sitä ja niinpä emme ole koskaan hankkineet autoa. Helsingissä sitä ei oikeastaan tarvitse.  Pisimmät taksimatkat / auton vuokraus kuljettajan kanssa ovat olleet Vietnamissa Saigon -  Nha Trang 430 km, Dominikaanisessa Tasavallassa Costa Dorada – Haitin Ouanaminthe 380 km meno-paluu, Valko-Venäjän Odessa – Moldovan Kisinov 180 km.  Olemme myös lukuisia kertoja tehneet taksiretkiä tilanteissa, joissa muut olisivat vuokranneet auton ja ajelleet itse. Matkustamme paljon myös julkisilla kulkuvälineillä. 

 

7. En harrasta matkoilla varsinaisesti shoppailua, mutta myönnän, että on mukavaa kuljeskella kauppakaduilla ja basarikujilla katselemassa tarjontaa.  Ilpon kanssa yhteisillä matkoilla hän jää istumaan johonkin kahvilaan tai portaille ja lukee kirjojaan, kun käyn tutustumassa tarjontaan. Tyttärille ja Ilpon veljelle vaimoineen eli koiriemme hoitajille tuomme yleensä matkoilta jotain syötävää tai juotavaa tai toiveidensa mukaisia jalka- ja käsirasvoja yms.  On niitä matkamuistojakin (mutta tarpeellisia) tullut ostettua, kuten olen jossakin postauksessa tunnustanut. Tyttärien ja ystävättärien seurana tulee kuljettua shoppailuretkillä jopa tavarataloissa. 

 

8. Emme tee laajoja taustatutkimuksia ja tutustumissuunnitelmia kohteista joihin matkustamme.  Ostamme tai lainaamme karttoja, kohdeoppaita, eläin- ja kasvikirjoja ja Ilpo lainaa kirjastosta paljon kohdemaiden kaunokirjallisuutta ja tutustuu siten asukkaiden ajatusmaailmaan.  Minä kirjoitan blogiin lähinnä päiväkohtaisia tapahtumia ja asioita, joita kuulemme oppaalta, jos olemme opastetulla matkalla.  Kirjaan muistiin myös yksityiskohtia hotelleista ja ravintola-aterioiden hintoja. Niiden kirjaaminen edelleen taitaa johtua työvuosista, jolloin matkatoimistojen asiakaspalveluvirkailijat saattoivat kysyä niitä meiltä tuotanto-osastolta.  On myös osoittautunut itselle hyödylliseksi kirjata muistiin yksityiskohtia, jotta voi myöhemmin tarkistaa missä ja millaisissa paikoissa tuli käytyä ja asuttua. 

 

9. Ilpolla on ollut sama Turkista ostettu hattu mukanaan matkoillamme vuodesta 1994 lähtien. Olen jo lopettanut myötähäpeämisen hänen käyttäessään rikkinäistä ikivanhaa päähinettä.  Lämpimissä maissa hän kastelee sen useita kertoja päivässä.  Jos tarjolla ei ole paikallista juoksevaa vettä, niin kasteluun käytetään mukana olevaa juomavettä.

 

10. En ole koskaan asunut ulkomailla, mutta muuttaminen oli lähellä kesällä 1976.  Teimme Ilpon kanssa sukulaisvierailumatkan USAan ja Kanadaan kahden tätini luo.  Matkustimme Greyhound-bussilla New Yorkista Brittiläiseen Kolumbiaan ja sieltä takaisin itään Montrealiin.  Toinen tätini asui perheineen Yohon kansallispuiston alueella Fieldissä ja tuli puheeksi, että heidän tuttaviensa avulla meille olisi löytynyt työpaikat kansallispuistosta.  Palasimme reissulta kuitenkin kotiin ja jatkoimme opiskelua ja työntekoa täällä emmekä palanneet takaisin Kanadaan.    

Yhden kesän olin töissä lukioaikana koulukaverini kanssa Frankfurtissa rautatieasemalla.  Pari viikkoa olimme kioskimyyjinä ja sen jälkeen siirryimme myymään jäätelöä kärryistä pysähtyvien junien matkustajille. Ei tuota oikein ulkomailla asumiseksi voi kutsua. 

Kymmentä matkailufaktaa oli hauska kerätä ja vielä hauskempaa niitä on lukea muilta, joten tartukaa Unelmatripin blogihaasteeseen, jos ette ole jo sitä tehneet. 

Matkailuvuodet 2020 ja 2021

Vuonna 2020 ehti bongaamieni maiden määräksi kertyä 84 ja maakertoimeksi 1,21.  Uusia maita olivat Tansania ja Kenia ja muut vuoden aikana vieraillut maat olivat Viro ja Latvia.  Qatarissa Dohan lentolentällä viivyimme muutaman tunnin lentokonetta vaihtaessamme. 

Matkailuvuosi 2020 oli monelle pettymys, mutta matkailualan toimijoille mm. lentoyhtiöille vuosi oli suorastaan kohtalokas. Tammikuussa tuli tieto, että Kiinan Wuhanin kaupungista on lähtenyt leviämään covid-19- ja korona-nimillä tunnettu virustauti.  Monet entiset vielä työelämässä olevat kollegat  ovat olleet kuukausia lomautettuina tai tulleet irtisanotuiksi.  Myös useiden ravintola-alalla työskentelevien tuttavien toimenkuva muuttui kevään ja syksyn aikana noutoruoka-annosten valmistajiksi tai isojen ruokakauppojen kotiinkuljetuslaatikoiden pakkaajiksi elleivät tulleet kokonaan lomautetuiksi. Myös muilla aloilla on ollut lomautuksia ja jopa irtisanomisia. 

 

Tuntuu pahalta harmitella omien matkasuunnitelmien muuttumista tai peruuntumista, kun  korona ei ole kuitenkaan vaikuttanut eläkeläisen elämään kovinkaan pahasti.  Eläkerahat tulevat tilille säännöllisesti. Työelämässä olevat lähisukulaiset ovat onnekseen sellaisilla aloilla, että töitä on riittänyt ja kaikki ovat pysyneet fyysisesti terveinä. 

Henkiseen puoleen jatkuva etätöiden teko vaikuttaa ja myös eläkeläiselämään, sillä kaikki sisätiloissa järjestetyt ryhmäharrastukset jumpasta agilityyn ja tapaamiset tuttujen kanssa peruuntuivat keväällä ja loppusyksystä. Onneksi loppukeväästä ruvettiin järjestämään jumppia ulkona ja ensimmäisen ulkojumpan ihanuudesta oli otettava kuva muistoksi. 

 

Ehdimme Ilpon kanssa tehdä tammi-helmikuun vaihteessa matkan Tansanian Sansibarin saarelle ja sieltä visiitin lentäen Kenian puolelle Mombasaan sekä päiväretken Tsavo-East kansallispuistoon.  Kuvatekstit vievät linkkeinä matkakertomuksiin.  

Sansibar Chuini

Kenia Tsavo-East ja Mombasa

Sansibar Stone Town ja Nungwi 

Kesä- heinäkuun vaihteessa uskaltauduimme tekemään perinteisen pyöräretken Viroon ennen kuin matkustusrajoitukset taas kiristyivät niillekin seuduille.  Tukikohtamme oli Viron Valgan kaupungissa, mutta kävimme pyöräilemässä myös Latvian puolella Valkassa ja sen ympäristössä. 

Pyöräilyä Viron Valgan ja Latvian Valkan ympäristössä 

Muuten  kevät ja kesä kuluivat pääasiassa Pääkaupunkiseudulla koirien kanssa lenkkeillen ja sähköpyörällä ajellen eli ei ollenkaan hassumpaa kesänviettoa sekään.  Blogista löytyy muutama postaus näistäkin retkistä ja sainpa täydennettyä ikuisuusprojektia eli tallennettua jokusen postauksen vuosikymmenten takaisista matkoista. 

 

Helin kesäloman aikana teimme koirien kanssa pari päiväretkeä lyhyen automatkan päähän. 

Porvoossa käytiin lounaalla ja kierreltiin iltapäivä kaupungilla ennen illan agilitykisoja. 

Loviisa ja Ruotsinpyhtään Strömfors olivat toisen päiväretken kohteet. 

Loppuvuodelle suunnitellut tapahtumat ja niihin varatut matkat peruuntuivat.  Agilityn SM-kisoja ei järjestetty elokuussa Rovaniemellä eikä MM-kisoja syyskuussa Tallinnassa.  Syyskuun lopulle varattu Kaukasuksen kiertomatka Georgia – Armenia – Azerbaidžan peruuntui myös. 

 

Nyt suunnataan katse toiveikkaana kohti vuotta 2021  

Koronarokotusta emme saa aivan ensimmäisten joukossa, mutta haaveissa on silti päästä lähtemään touko- kesäkuun vaihteessa uusille päiville siirtyneelle Kaukasuksen kiertomatkalle.  Jos ei matka onnistu silloin, niin toivottavasti pääsisimme mukaan syyskuun lopulla järjestettävälle matkalle.  Onneksi agilityn MM-kisat Tallinnassa eivät osu samoille päiville vaan Tallinnasta paluun ja mahdollisen Jerevaniin lähdön väliin jäisi yksi päivä pyykinpesuun.  Syyskuulle 2020 maksettu Tallinnan majoitus saatiin siirrettyä vuoden 2021 kisojen päiville.  

 

Vuoden 2020 agilityn SM-kisojen ajalle varaamastani majoituksesta Rovaniemellä olin ehtinyt maksaa 50 %.  Sitä majoitusta en siirtänyt myöhemmäksi vaan kärsin tappion, sillä majoituksen peruuttamisaikaan ei ollut tiedossa matkaa pohjoiseen.  

Vuoden 2021 agilityn SM-kisat pyritään järjestämään elokuussa Turussa Veritas stadionilla.  Toivotaan, että kisat voidaan järjestää ja pääsen sinne katsomaan Helin ja Nopsan suorituksia.  He ovat jo nyt saavuttaneet tarvittavat karsintatulokset,  jotta voivat osallistua kisoihin.  Tällä kerralla on majoitus varattu siten, että sen voi peruuttaa kuluitta, jos tarve tulisi.  Vuosi sitten näihin aikoihin, ei käynyt mielessäkään, että voisi tapahtua jotain sellaista, että agilityn SM-kisoja ei voida järjestää. 

Vuosi 2021 alkoi Etelä-Suomessa lumettomaa, mutta vuoden ensimmäisenä sunnuntaina saimme ensilumen Helsinkiin.  Forecan sivuilta löytyi määritelmä: "Ensilumi katsotaan sataneeksi, kun maassa on ensimmäisen kerran ehjä, vähintään sentin paksuinen lumikerros kesäaikana kello yhdeksältä ja talviaikana kahdeksalta aamulla." Toivotaan että saamme nauttia tästä lumivaipasta jonkin aikaa.