Gumbostrandin taidemuseo ja koiralenkki

Gumbostrand oli toukokuun puolivälissä koiralenkin ja museokäynnin kohde.  Se on kylä Sipoossa meren rannalla 30 kilometrin päässä Helsingistä.  Kylän keskustassa on Gumbon vapaapalokunnan rakennus,  bussipysäkki sekä venelaituri ja kioski-kahvila.  Siellä on myös koulu ja Gumbontalo, jossa on kesäisin ravintola.  Kilometrin päässä on Gumbostrand Konst & Form taidekeskus ja ravintola. 

Lähdimme kulkemaan Päivikki ystävättäreni sekä koiriemme kanssa kauniiden rantamaisemien ja vauraan näköisten maalaismaisemien ympäröiminä kohti Lemminkäisen Temppelinä tunnettua kallioluolaa.  

 

Lemminkäisen temppelin  luona olen käynyt kerran aikaisemmin polkupyörällä Ilpon kanssa elokuussa 2022.  Kirjoitin reissusta pienen blogijutun, joka löytyy linkin takaa.  Luolan suuaukko ja sen ympäristö oli edelleen suljettu aidoin kuten edelliselläkin käyntikerralla.  Luolasta tuli ulos vesiletku, jota pitkin vettä valui itään päin laskevaa rinnettä pitkin. Luolan pohja on siis veden peittämä  Paikalla oli mies haravan kanssa ja kysäisin häneltä onko luolasta löydetty jotakin uutta.  Hän vastasi kysymyksellä: puhummeko ruotsia tai englantia.  Jatkoimme pienen hetken jutustelua englanniksi ja saimme tietää, että luolasta on löydetty 1000-luvulta peräisin oleva kirveenpää. 

 

Netistä löytyi MTV uutisten sivuilta tieto maaliskuulta 2023, että itävaltalainen yritys oli ostanut alueen ja maksanut siitä 260 000 euroa.  Sieltä on tosiaan löytynyt rautakautinen kirveenpää, joka on ajoitettu vuosille 800 - 1000.  Nyt tämä esine on Museoviraston tutkittavana.

Palasimme Gumbostrand Konst & Form taidekeskuksen luo, jonne Päivikki oli jättänyt autonsa. Alapuolella olevan kuvan valkoisessa rakennuksessa sijaitseva taidekeskus on perustettu vuonna 2012 Hartwallin entiseen patenttikorkkitehtaaseen ja siellä on nykyään taidegalleria, design myymälä sekä skandinaavisiin klassikkomakuihin keskittyvä bistro.  

 

Punainen kolmekerroksinen puurakennus Hönshuset on vuodelta 1928. Siellä sijaitsi jonkin aikaa Pohjoismaiden suurin siipikarjakasvattamo.

Taidekeskuksen perustamisesta löytyi Helsingin Sanomien juttu marraskuulta 2012: Pääkaupunkiseudun uusin kulttuuritila sijaitsee 1950-luvun teollisuusrakennuksessa meren rannalla Sipoon Gumbostrandissa. Marraskuun lopulla yleisölle avautuva taidekeskus sisältää gallerian, designmyymälän, kokoustiloja sekä luomu- ja lähiruokaa tarjoilevan kahvila-bistron.

"Tarkoitus on saada seudulle elämää – ja nostaa sipoolaista identiteettiä", rahoittajasuvun John Hartwall sanoo. "Itse olen neljännen polven ja lapseni ovat viidennen polven sipoolaisia."  John Hartwallin isoisä perusti Gumbostrandiin kanalan 1927.

Kun 1930-luvun lama vei sen konkurssiin, isoisä perusti tehtaan. "Ensimmäinen tuote oli limsapullon keraamisen patenttikorkin rautalankaosa."  K. Hartwallin metalliyrityksen tuotevalikoima laajeni leipälaatikoihin, ostoskärryihin ja Ikean huonekaluihin. Nyt tärkein tuote on kaupan logistiikassa välttämätön rullakko.

Vuonna 1954 rakennettu tehdashalli oli jo kauan ollut globaaliksi paisuneelle yritykselle liian pieni. Se sai uuden elämän taiteen ja muotoilun areenana.

John Hartwallin toive saada seudulle elämää on toteutunut.  Taidemuseon pysäköintipaikka oli täynnä autoja palatessamme lenkiltä ja olipa siellä linja-autokin, jolla ryhmä varttuneempaa väkeä oli saapunut paikalle. Taidemuseossa, design-myymälässä ja bistrossa oli runsaasti väkeä.  Suorastaan ihmetytti miten paljon vieraita oli saapunut näinkin syrjäiseen paikkaan.  

Taidekeskuksessa on vaihtuvia näyttelyitä, joihin on vapaa sisäänpääsy.   Museokorttia ei tällä reissulla tarvittu.  Nettisivuilla on esitelty huhti- toukokuun taiteilijat.  Nyt esillä olevat työt ovat siellä nähtävissa toukokuun 2025 loppuun asti.

Tuuli Kalliosalo - Pop-up

Olen sipoolainen kuvataiteilija ja keramiikan tekijä, koulutukseltani taiteen maisteri. Teokseni syntyvät työhuoneellani Nikkilän Jokipuistossa, Artborg 35:ssä.

Maalausteni lähtökohtana on usein tarve tutkia ajankohtaisia, itselle tärkeitä ilmiöitä. Viimeaikaiset aiheeni ovat ammentaneet lähiluonnosta ja omasta puutarhasta. Piha voi kauneuden lisäksi olla tärkeä osa lähiympäristön monimuotoisuutta, tarjota ravintoa ja suojaa esimerkiksi linnuille ja hyönteisille. Puut ja heijastukset ovat elementtejä, jotka ovat kulkeneet teoksissani mukana jo pitkään.

Viime vuosina olen työstänyt keramiikan tekemistäni entistä maalauksellisempaan suuntaan. Näyttelyssä olevat kukkatarhurit ja hedelmien poimijat solahtavat luontevasti osaksi puutarhateemaa, ja ne ovat saaneet innoituksen lapsuuteni suosikkikirjoista, ruotsalaisen Elsa Beskowin Tätien saduista. Kirjojen kuvitus kertoo maailmasta, jossa kauneus ei korostu pinnallisena, vaan turvallisena arjen ylevöittäjänä.

Keramiikkadaameissa on vaikutuksia myös Henri Matissen töistä. Hulmuhelmaisiin mekkoihin pukeutuneet daamit huokuvat lempeyttä ja rauhaa – asioita, joille on tilausta tämän päivän maailmassa.

Maljakoissa toistuvat daamien mekkojen raidat, ja keraamisissa veistoksissa ja muissa esineissä puutarhan antimet. Lintuveistokset ovat eri äänillä soivia kukkopillejä – lapsuuden muistumia nekin.

Näyttelyssä olevat penkit ovat myös itse tehtyjä.
Nautinnollista puutarhakesää toivottaen,  Tuuli

Valokuvaan osuivat hienot koirien päitä esittävät keramiikkatyöt.

Veronica Österman - Moments

Valon, varjon ja värien vuoropuhelu on Veronica Östermanin taiteen ydin. Valon vaikutus väriin ja muotoon avautui hänelle opintojen aikana Helsingin Vapaassa taidekoulussa. Hänen maalauksissaan valo korostaa viivoja ja muotoja, muovaa tilaa pehmeästi ja luo utuista, melankolista tunnelmaa. Kirkas valo piirtää esiin rakennusten ääriviivat ja tunkeutuu ikkunoiden läpi.

Veronican kaupunkimaisemat sijoittuvat jonnekin todellisuuden ja abstraktion rajamaille. Hänen väripalettinsa on saanut vertauksia Helene Schjerfbeckiin, ja hänen ilmaisussaan on samoja herkkiä sävyjä kuin Turnerilla ja Monet’lla.

Kaupunkimaisema-aiheet alkoivat nousta esiin Veronican työssä pian hänen kahdeksanvuotisten taideopintojensa jälkeen. Tämä ei yllätä – suurimman osan elämästään Helsingissä asuneelle taiteilijalle kaupunki on aina ollut se tutuin ja läheisin maisema.

Rakennusten selkeät muodot tuovat tilaan erityistä jännitettä ja voimaa. ”Maalaus ei saa olla liian kaunis – siinä täytyy olla jotain, mistä saa otteen”, Veronica toteaa. Ehkä juuri tästä syystä hänen teoksiinsa ovat tiensä löytäneet myös jykevät teollisuusnosturit.

Nykyisin Veronica työskentelee ateljeessaan Helsingin Kaapelitehtaalla.

Caj Bremer - Kaiken takana on nainen

Naisen osa valokuvassa on usein tulla vain katsotuksi, ei nähdyksi. Kamera on väline, jonka takaa, piilosta, pääsee helposti kuvattavan viereen, silmiin ja iholle. Se ei aina ole mukava kokemus.

Naiset Caj Bremerin (s. 1929) valokuvissa todistavat, että on toisenlaisiakin kohtaamisia. Niissä heitä ei hallita, tirkistellä tai seksualisoida. Huumorikaan ei ole pilkkaa: moni kuvattava nauraa iloisesti kuvaajan kanssa.

Kuvista näkee, etteivät naiset ole pelänneet, heitä on saanut mennä lähelle. Ajattelen tämän johtuvan ainakin osaksi siitä, että Bremer kasvoi viiden sisaren pikkuveljenä. Hän on aina elänyt lähellä naisia, ja arvostus ja rakkaus näkyvät myös valokuvissa.

Siksi hänen kuvaamansa naiset ovat paitsi kohteita, myös subjekteja, toimijoita. Työtä tehdään ja lapsia hoidetaan missä päin maailmaa tahansa. Muotikuvien mannekiinitkin liikkuvat rohkeasti kadulla autojen seassa.

Pitkällä kuvajournalistin urallaan Bremer on kuvannut valtionpäämiehiä, katastrofeja ja sotia. Mutta aina myös naisia: nuoria ja vanhoja, yksin ja ryhmissä, arjessa ja juhlassa.

Naisten kautta on avautunut näkymiä maailman ja Suomen suuriin muutoksiin, mutta myös siihen, mikä ei muutu. Ilo ja suru pysyvät, samoin pelko, väsymys ja hoiva, yhteys toiseen ihmiseen.

Suvi Ahola
Kirjoittaja on toimittaja ja kirjailija

Heidi Linsén - Sunnuntai

Sunnuntai on syntynyt lukuisista keskusteluista siitä mitä tunnelmia kukin liittää tuohon pyhään lepopäivään. Nämä erilaiset näkökulmat ja jaetut muistot heräsivät eloon ja nivoutuivat elokuvamaiseksi ohikiitävien hetkien sarjaksi mielessäni.

Haastoin myös omaa ilmaisuani näyttelyn teosten myötä, tällä kertaa työskentelin lähes ainoastaan villalangan parissa, sen sävyt luovat lähes unenomaisen tunnelman teoksiin. Halusin tukea tätä yksinkertaistamalla, jättämällä terävät yksityiskohdat pois teoksiin syntyy lempeä utu.

Näyttelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus Taike.

Samalla tontilla on myös Röda Husets Hantverk ja panimopuoti, jossa myydään panimotuotteiden lisäksi monenlaisia käsitöitä ja lähituottajien pastoja ja jauhoja.  Kotiin tuliaiseksi lähti pussi vanhanajan lettujauhoja, joka on sekoitus maalaisvehnää, spelttiä ja  Emmer-alkuvehnää, jota viljeltiin varsinkin maanviljelyn alkuaikoina.

Lounaalle menimme taidekeskuksen bistroon, jossa oli tarjolla pari lounasvaihtoehtoa. Uunissa pehmeäksi paistettu naudanliha ja perunat sekä kastike olivat maittavia, mutta muutama tuore vihannes olisi ollut mukava lisä annokseen.

Jälkiruokakahveille pysähdyimme kotimatkan varrella leipomo kahvila N´avettaan, jossa otimme kahvin lisäksi palat suklaakakkua ja mansikka-kermakakkua, jotka tarjoilija puolitti ja näin ei tullut kummallekaan annoskateutta.  Pienen leipomo-kahvilarakennuksen pihapiirissä on runsaasti pöytiä ja istumatilaa sekä sisustuspuoti Villa Nokkonen.  Täälläkin on ihmetyttänyt jokaisella käyntikerralla runsas asiakkaitten määrä. Se on todiste kahvilan erinomaisista leivonnaisista. 

 

Paikan erikoisuutena on kallion päällä muistelurinne lemmikeille.  Sinne voivat lemmikkien omistajat tuoda pois nukkuneen lemmikkinsä nimilaatan, jos asia tuntuu mieleiseltä.

Tämänkertainen koiralenkki ei ollut Museokorttikohde, mutta parin päivän takainen lenkkimme vei usean vuoden tai varmaan vuosikymmenen tauon jälkeen Helsingin Seurasaaren ulkomuseoon.  Se saa oman blogijuttunsa aikanaan.

Vöyri ja Basel maailmankartalla

Vöyri ja Basel ovat nousseet Eurovision laulukilpailuja seuranneiden maailmankartalle kuluvana keväänä, mutta agilityä pidempään harrastaneiden maailmankartalla ne ovat olleet jo vuosia.

Vöyriin on Helsingista matkaa noin 420 km ja autolla matka kestää lähes viisi tuntia.  Heinäkuussa 2007 Vöyrissä järjestettiin  osallistujamäärältään sen vuoden suurimmat agilitykisat. Agirotu oli suosittu 2 - 3 päiväinen tapahtuma, joka järjestettiin vuosittain eri puolilla Suomea. Sinne mentiin tapaamaan saman koirarodun harrastajia ja kilpailtiin yksilökisojen lisäksi myös rotujoukkueissa.

Vöyri otti kisaajat näyttävästi vastaan.  Kisapaikalle vievän tienvarren rinteessä oli nurmessa kookas teksti, joka varmisti, että suunta on vieraalla paikkakunnalla oikea. Kisojen parkkipaikan vieressä oli Vöyrin omalla murteella tervetulotoivotus kisaajille ja yleisölle.

Me olimme Heli tyttäreni kanssa päässeet paikalle agilitykavereiden kyydissä, kuten siihen aikaan oli tapana.  Helillä ei ollut vielä silloin omaa autoa, eikä minulla, kuten ei ole edelleenkään.  Asuimme Folkhälsanin Norvallan kurssi- ja leirikeskuksessa.  Osallistuimme joukkuekisassa samaan jo kisaamisen aloittaneiden koirien joukkueeseen Vinha (2001-2016) ja Ruska (1998-2015) jackrussellinterrieriemme kanssa.

Kisatapahtumassa oli joukkuekisat myös sellaisille nuorille koirille, jotka eivät olleet vielä aloittaneet kisaamista virallisissa kisoissa.  Tällaisessa joukkueessa olin Metkan (2006-2021) ja ystävättäreni Päivikin sekä kahden muun agility-russelistin kanssa.

Pukukilpailut olivat myös tarkeä osa viikonlopun tapahtumaa, kuvassa Rödä vikingarna joukkueiden jäseniä irlanninterrieri-koirineen.

St Jakobshalle Baselissa tuli tutuksi syyskuussa 2006 Sveitsissä, Ranskan ja Saksan rajalla.  Siellä kisattiin agilityn maailmanmestaruudesta.

Kisapaikalle olimme matkustaneet Helin kanssa muutaman kymmenen muun suomalaisen tapaan  kannustamaan Suomen maajoukkuetta. Kilpailijoita oli noin 40 maasta, pääosin Euroopasta, mutta myös Amerikoista ja Aasiasta.  

 

Suomen kisamenestys oli erinomaista.  Maamme medi-kokoiset eli keskikokoiset koirat ohjaajineen voittivat kahden kilpailun yhteistuloksella joukkuekultaa.  Joukkueen koirat edustivat hieman tavallisuudesta poikkeavia rotuja eli siellä oli walesinterrieri, puli ja kooikerhondje.

Suomen edustaja kooikerhondje Frodo ja ohjaajansa Jari Suomalainen voittivat myös medien yksilökisassa kultaa.  Olisikohan tämä enne Euroviisujen 2025 menestykselle?

Agilityn MM-kisojen kannustusreissuilla jäi paikkakuntiin tutustuminen yleensä melko pintapuoliseksi, sillä päivät kuluivat kisahallissa eikä töistä tullut otettua ylimääräisiä lomapaiviä.  Baselissa asuimme rautatieasemaa vastapäätä Metropol hotellissa ja kuljimme reilun parin kilometrin matkan kisahalliin usein kävellen, mutta joskus myös raitiovaunulla tai bussilla. Baselissa kuului tuohon aikaan hotellihuoneen hintaan ilmainen julkisten liikennevälineiden lippu.  Nykyään hintaan kuuluu Basel Card, jolla saa maksuttomien julkisten liikennevälineiden käytön lisäksi myös muita etuja. 

Raitiovaunujen pituus kiinnitti huomiota, sillä ne olivat kuin pieniä junia, joissa oli jopa neljä vaunua peräkkäin. Kisamainoksia näkyi raitiovaunujen ja bussien sisällä ja kadunvarsien mainostauluissa.

Reinjoen varrella sijaitsevassa Baselisa on kaunis vanhakaupunki. Siihen tutustuminen tapahtui illan pimenevinä tunteina, kun etsimme ravintoloita, joihin mahtuisi sisään parinkymmenen hengen porukoita.
Kiva reissu oli tämäkin, kuten parikymmentä muutakin agilityn MM-kisareissua eri puolille Erooppaa.

Onkohan blogin lukijoissa muita, jotka ovat käyneet sekä Vöyrissä että Baselin St Jacobs hallissa?

Järvenpään taidemuseo ja lenkki Tuusulanjärven rannalla - Museokorttikohde numero 2.

Järvenpään Taidemuseoon ja Tuusulanjärven rannalle suuntautui toukokuun ensimmäisen viikon museokäynti ja koiralenkki Päivikki ystävättäreni ja koiriemme kanssa.

 
Museossa on avattu kauan kaivattu pysyvä kokoelmanäyttely kaksi vuotta sitten.  Siellä on huomattavan runsaasti Tuusulanjärven taiteilijayhteisössä vaikuttaneiden Eero Järnefeltin ja Venny Soldan-Brofeldtin taidetta.  Taiteilijat syntyivät aikanaan vajaan viikon erolla marraskuun alussa 1863, Venny Helsingissä ja Eero Viipurissa.

Museon kokoelma on muodostunut taiteilijoiden perikuntien lahjoituksista.  Uusimpana näistä Järnefeltin tyttären tyttären Elisa Paloheimon miljoonan euron rahalahjoitus, joka on tarkoitettu museon siirtämiseksi parempiin tiloihin. Toiveena on, että museo nostetaan nykyisestä kirjaston ahtaasta alakerrasta näkyvälle paikalle Järvenpäässä.

Eero Järnefeltin tunnetuimpia töitä ovat maalaukset Kolin maisemista sekä muotokuvat aikansa merkkihenkilöistä kuten sisarestaan Ainosta ja tämän miehestä Jean Sibeliuksesta. Aino ja "Janne" tapasivat ensimmäisen kerran, kun Ainon veli säveltäjä kapellimestari Armas Järnefelt toi ystävänsä vierailulle perheen kotiin.

Piirit olivat pienet ja Ainon kilpakosija oli ollut kirjailija Juhani Aho (alkujaan Johannes Brofeldt).  Vendla "Venny" Irene Soldan ja Juhani Aho asuivat Pariisssa vuosien 1889 - 1890 vaihteessa, mutta tapasivat toisensa vasta syksyllä 1890 Helsingissä ja rakastuivat Kuopion laulujuhlilla, kun Venny oli Kuopiossa maalaamassa Minna Canthin muotokuvaa. Parin avioiduttua syyskuussa 1891 Venny otti sukunimen Soldan-Brofeldt, sillä Brofeldt oli Ahon virallinen sukunimi vielä tuohon aikaan. 

Soldan-Brofeldtin maalaukset kuvasivat meri- ja rantamaisemia sekä lapsia, myös omiaan Antti Juhania ja Heikki Taavettia.

Järvenpään taidemuseossa on avattu keväällä 2025 nykytaidenäyttely "Hiljaisuus ja metsä" Sibeliuksen syntymän (1865 - 1957)  160-vuotisjuhlavuoden kunniaksi.  Näyttelyssä on valokuvataiteilija Taneli Eskolan ja valotaiteilija Otso Vartiaisen teoksia. Samojen taiteilijoiden teoksia on myös Ainolassa Sibeliuksen kotimuseossa. Näyttelyt nostavat esille säveltäjän metsäsuhteen.

“Luontokokemus ei vaadi kauaksi lähtemistä. Lähimetsä riittää. Olla vain – tuulessa, valossa ja tuoksussa – istahtaa vanhuuttaan kaatuneen ikihongan sammaloituneelle rungolle.” – sanoo Taneli Eskola.  

"Vartiaisen kaksikanavainen videoteos Synestesia (2025) vie katsojan tilaan, jossa värit, muodot ja äänet limittyvät. Valoteoksessa Webinar (2025) hämähäkinseittiä muistuttava valokuitu vaihtaa väriä pimeydessä."  - kertoo näyttelyesite.  Kännykkäkuvat eivät valitettavasti onnistuneet Vartiaisen teoksista.

”Metsät ovat olleet suomalaisille aina tärkeitä paikkoja. Tutkimusten mukaan metsässä vietetty aika nostaa mielialaa ja laskee verenpainetta. Samanlaiset vaikutukset ovat myös taiteella. Tämä näyttely tarjoaakin tuplaten hyvinvointia.”  Näin sanoo näyttelyn kuraattori Järvenpään taidemuseon kokoelma-amanuenssi Leena Kauppinen.

Samaa mieltä olen itsekin ja onkin mukavaa, että näin autottomana pääsen nyt autoilevan ystävättäreni kanssa erilaisiin luontokohteisiin ja museokortin avulla museoihin.

 

Kirjaston ja taidemuseon edessä saivat espanjanvesikoira Niio ja roturisteytys kromfohrländer Nopsa istahtaa Jean Sibeliusta esittävän Erkki Erosen veistoksen (1964) eteen.

 

Näyttelykäynnin jälkeen lähdimme kulkeman koirien kanssa Sibeliuskadun kävelykatua pitkin kohti Tuusulanjärven rantaa.  Ohitimme Kulmakonditorian, josta taitaa saada Suomen kookkaimmat korvapuustit. Jätimme ne tällä kerralla kuitenkin ostamatta. 

 

 

 

Taivas rupesi tummumaan, joten pidemmästä koiralenkistä piti luopua, sillä mukana ei ollut kunnon sadevarusteita.  Rannassa olevan Aetogarden-ravintolan herkkulevonnaiset jäivät myös maistelematta ja tuli kiire palata autolle. 

Mukava irtautuminen kotinurkista oli tämäkin reissu vaikka lenkkeily jäi aiottua lyhyemmäksi.