Bhutan on YK:n jäsenmaa numero 100 tälle seniorireissaajalle, jonka ensimmäinen ulkomaanmatka suuntautui sukulaisten luo Kanadaan ja Yhdysvaltoihin 60-vuotta sitten 3,5 vuotta nuoremman serkkuni kanssa. Vuonna 2019 aloin puoli tosissani haaveilla sadasta maasta, kun käytyjä maita oli 77. Alkuvuodesta 2026 täyttyi ensimmäinen tavoite, kun kasassa oli 102 / 197 maata, mutta nyt on luku Maailmanmatkaajienkin hyväksymä 100 / 193 YK:n jäsenmaata (ja 103/197).
Bhutan on ollut monarkia vuodesta 1907 lähtien. Aiemmin kuningas hallitsi suoraan, mutta vuodesta 2008 lähtien maa on ollut perustuslaillinen monarkia. Se on pieni sisämaavaltio Intian ja Kiinan välissä, jossa korkeuserot eri osien välillä ovat yli 7000 metriä. Maan talous perustuu maa- ja karjatalouteen. Eläimiä kunnioitetaan eikä metsästystä harrasteta. Syötävä liha tuodaan ulkomailta. Eläimet ovat samanarvoisia kuin ihmiset. Kalastukseenkin tarvitaan lupa. Myös metsätaloudella, vesivoimalla, matkailulla ja kehitysavulla on merkitystä maan taloudessa. Kehitysapu on vähentynyt ja muuttanut muotoaan viime vuosina, kun maassa on siirrytty kauppakumppanuuksiin ja lainarahoitukseen. Intia on suurin tukija ja tuki kohdistuu erityisesti vesivoimaan, infrastruktuuriin, koulutukseen ja yhteisöhankkeisiin. Bhutanin asukasluku on noin 800 000 ja suurin kaupunki on Thimphu yli 140 000:lla asukkaalla. Rajakaupunki Phuntsholingissa on n. 33 000 asukasta.
Bhutanin hallitus säätelee ulkomaisia vaikutteita ja matkailua säilyttääkseen buddhalaisuuteen perustuvan kulttuurin. Maa ei ole suljettu, mutta turismia ohjataan tarkasti massaturismin välttämiseksi. Ulkomaalaisten on haettava maksullinen e-Visa ja omatoimireissaajankin on varattava matka valtuutetun matkanjärjestäjän kautta, jolloin paikallinen opas on mukana ohjaamassa tutustumisia, ruokailuja ja majoituksia. Turistien on maksettava vuonna 2026 vero, 100 USD / yö, jolla rahoitetaan maan terveydenhuoltoa, koulutusta ja ympäristönsuojelua. Osa tuosta maksusta käytetään opastukseen, ruokailuihin ja majoitukseen, mutta parempitasoista majoitusta ja monipuolisempaa ohjelmaa toivovan on kyllä varauduttava maksamaan matkapaketistaan enemmän. Minä osallistuin Albatros travelin 16 hengen ryhmän kanssa maahan tutustumiseen, emmekä tiedä mikä osuus Intia - Bhutan kiertomatkan hinnasta jäi Bhutaniin.
Bhutan tunnetaan maailmalla "onnellisuuden kuningaskuntana", sillä se asetti bruttokansanonnen (Gross National Happines) valtion kehityksen ja politiikan ohjenuoraksi jo 1970-luvulla ja virallisti sen mittaamisen 2008. Talouskasvun sijaan maa arvioi hyvinvointia muun muassa elintason, kulttuurin, yhteisöllisyyden, ympäristön ja henkisen hyvinvoinnin kannalta. Bhutan on yksi harvoja hiilinegatiivisiä maita ja suojelee laajoja metsäalueitaan.
Oppaiden mukaan työllisyys- ja elintasohaasteet ajavat nuoria ulkomaille. Arabiemiirikunnat vetää puoleensa, mutta tiukka oleskelulupapolitiikka tuo monet takaisin. Australia ja Kanada puolestaan kiinnostavat, koska niistä nuoret ovat onnistuneet saamaan oleskelulupia. Bhutanissa on perinneasun käyttäminen tärkeää. Miesten puku ulottuu polviin ja siinä on suuret pussimaiset taskut, jotka eivät näy päälle päin, näyttivät paikallisoppaamme. Taskujen ansiosta ei tarvita reppuja.
Torstaina 22.10.2026 saavuimme Intian Jaigaonin kautta Bhutanin Phuntsholingiin monen tunnin automatkan jälkeen. Maata pitkin saapuvilla kansainvälisillä matkustajilla on käytössään vain kaksi Bhutanin rajanylityspaikkaa. Phuntsholingin lisäksi on Kaakkois-Bhutanissa Samdrup Jongkhar, joka on avattu marraskuussa 2024. Se toimii usein poistumisreittinä maan poikki suuntautuvilla kiertomatkoilla. Me poistuimme myöhemmin Bhutanista lentäen. Maassa on nykyään vain yksi lentokenttä Parossa, mutta sinne on rakenteilla tasamaalle Intian rajan läheisyyteen Gelephu Mindfulness City ja sen yhteyteen uusi lentoasema sekä myös rautatieyhteys Intiasta.
Phuntsholingin maata pitkin saapuvien matkailijoiden terminaalin edessä meitä oli vastassa paikallinen opas perinteisessä kansallispuvussaan ja saimme taas kaulaamme valkoiset hyvää onnea toivottavat huivit, jollaisia olimme saaneet jo Intiassakin. Kuvaan pääsi myös koko reissun ryhmän kanssa kulkenut unkarilainen suomea puhuva matkanjohtaja
Gabor.

Liikuimme Bhutanissa pienehköllä bussilla, jossa oli muutama ylimääräinen istumapaikka. Matkalaukkut kuljetettiin kuorma-autolla.
Majapaikkamme Lhaki hotelli sijaitsee vain muutaman kilometrin päässä rajalta. Siellä pääsin valokuvaan lappusen kanssa, jonka olin tulostanut jo kotona valmiiksi: Bhutan YK:n jäsenmaa # 100 / 193.

Buffetillallisen nautimme hotellin kauniissa ja paikalliseen tyyliin sisustetussa ravintolassa. Bhutanilainen ruoka on hyvin tulista. Punaista tai valkoista riisiä nautitaan runsaalla chilillä maustettujen pataruokien kanssa. Ema datshissa chilit ja paikallinen datshi-juusto on hadutettu tuliseksi padaksi. Kewa datshi on perunoista ja juustosta valmistettu pata. Se oli suosikkini silloin, kun ei ollut liian tulinen. Sieniä, porsaan- ja kananlihaa käytetään myös pataruoissa.


Perjantaina 23.10.2026 tein yksikseni aamiaisen jälkeen pienen kävelylenkin hotellin ympäristössä. Pienet tytöt koulupuvuissaan jäivät hymyillen poseeraamaan, kun kysyin saanko ottaa valokuvan. Bhutanissa koulujen opetuskieli on pääasiassa englanti. Maa noudattaa kaksikielistä koulutuspolitiikkaa, jolla pyritään yhdistämään kansainvälinen kilpailukyky ja oman kulttuuriperinnön säilyttäminen. Maan kansalliskieltä dzongkhaa opiskellaaan koko kouluaika ja sillä opetetaan kulttuuriin, historiaan ja uskontoon liittyviä sisältöjä.
Bhutanissa on useita väestöryhmiä. Kolme isointa ovat tiibetiläistaustaiset ngalopit, jotka muuttivat alueelle 800-luvulla ja puhuvat dzongkhaa äidinkielenäään. He ovat vähemmistö maan asukkaista, mutta heidän kielensä toimii yhteisenä kielenä eri etnisten ryhmien välillä ja heidän kulttuurillaan on vahva asema. Sharchopit puhuvat tshanglaa (sharchopkha) ja he ovat alueen varhaisinta väestöä ja läheisempää sukua Koillis-Inian ja Kaakkois-Aasian ryhmille kuin tiibetiläisille. Lhotshampat ovat nepalia puhuvia eteläbhutanilaisia, joiden esivanhemmat muuttivat alueelle 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa. He harjoittavat tyypillisesti hindulaisuutta.
Tyttöjen takana näkyy bhutanilainen tapa rakentaa taloja. Se perustuu paikallisiin luonnonmateriaaaleihin. Rakentamisessa käytetään puuta, kiveä ja tiiltä ja sitä ohjaa nykyaikaisen rakennuslainsäädännön lisäksi tiibettiläisbuddhalainen perinne, joka velvoittaa käyttämään perinteisiä tyylipiirteitä myös uudisrakennuksissa. Rakennukset suunnitellaan ja toteutetaan maanjäristyskestäviksi mestarirakentajien kokemuksen pohjalta.
Aamukävelyllä kiinnittyi huomio rakennusten värikkäisiin kaiverrettuihin puuikkunoihin ja oviin sekä buddhalaisiin symboleihin ja koristeisiin. Teiden risteyksissä ei suinkaan ollut liikennevaloja vaan koristeellinen liikenteenohjauskoppi poliisia varten.
Aamiaisen jälkeen lähdimme ajelemaan serpentiiniteitä pitkin kohti maan pääkaupunki Thimphua. Nousimme Puntsholingin laakson noin 300 metristä Thimphun 2300 metriin. Ohitimme edesmenneiden muistoksi pystytettyjä rukouslippuja. Niiden tarkoitus on auttaa edesmenneen sielua matkalla kohti suotuisaa jälleensyntymää. Kankaisiin on painettu pyhiä mantroja ja rukouksia, jotka tuuli kuljettaa taivaisiin ja levittää siunausta ympäristöön. Lippuja pystytetään 108 kappaleen ryhmiin. 108 on pyhä luku sekä buddhalaisuudessa että hindulaisuudessa. Se kuvaa maailmankaikkeuden eheyttä. Luku esiintyy mm. rukousnauhojen ja helmien määrässä sekä mantrojen toistokerroissa ja perinteessä, jonka mukaan ihmisellä on 108 kiusausta voitettavanaan.
Bhutanin pinta-alasta yli 70 % on metsää ja perustuslaki edellyttää, että metsäpeitto pysyy vähintään 60 prosentissa. Bhutanissa kuten muuallakin kasvillisuus muuttuu korkeuden mukaan. 150 - 2000 metrin korkeudessa kasvillisuus on tiheää trooppista alankometsää, lehtimetsää. Lajeja ovat kookkaat saalipuut, saksanpähkinä, bambu, orkideat, liaanit ja kookkaat alppiruusut. 2000 - 4000 metrin korkeudessa kasvaa tammi, koivu, vaahtera, mangnolia, kuusi, marjakuusi, sypressi ja himalajanpihta. Yli 4000 metrin korkeudessa kasvaa matalia alppiruusuja, heiniä, sammaleita ja jäkälää.
Sakenangin lähellä pysähdyimme Thimphu- ja Parojokien yhtymäkohtaan. Siellä ihmetytti puuston vähyys rinteillä. AI tiesi kertoa, että alueella ei tehdä teollista avohakkuuta vaan puuston vähenemistä ja rinteiden kulumista aiheuttavat kylien lähellä tapahtuva polttopuiden keruu, paikallinen rakentaminen ja jakkien ylilaiduntaminen sekä rinteiden maanviljely.
Chuzomin portti Thimphun ja Paron välisen tien varrella toimii liikenteen tarkastus- ja solmukohtana. Portti edustaa perinteistä Bhutanilaista arkkitehtuuria ja on koristeltu punaisin pylväin, monivärisin puukaiverruksin ja kultaisin lohikäärmekuvioin. Jokien yhtymäkohdassa näkyi valkoisia stupia /chorteneita. Jokien yhtymäkohtaa pidetään bhutanilaisessa perinteessä suotuisana paikkana ja eri tyyliset chortenit on rakennettu suojelemaan ja siunaamaan tiellä kulkevia matkustajia. Kuvaan pääsi tällä pysähdyspaikalla myös bussimme kuljettaja.

Thimphussa söimme lounaan Shambhala ravintolan seisovasta pöydästä, kuten Bhutanissa tuntui olevan tapa tarjota syötävää turisteille. Ravintola sijaitsee aukion laidalla, jonka keskellä seisoo Thimphun kellotorni. Se edustaa perinteistä puu- ja kivirakentamista koristeinaan värikkäitä lohikäärmekaiverruksia ja maalauksia. Kaikilla neljällä sivulla on kellotaulu.
Postikortteja käytiin ostamassa matkamuistomyymälästä ja meidät houkuteltiin myös yläkertaan, josta lähti mukaan värikäs jakin villasta kudottu shaali. Bhutanin postimerkit tunnetaan keräilyarvostaan ja siellä voi teettää postimerkkejä myös omasta valokuvasta muutamassa minuutissa. Kävimmekin lähes jokainen teettämässä omat postimerkit ja minäkin postitin kuusi korttia sukulaisille ja ystäville. Saa nähdä milloin tulevat perille. Pienet pojat pääsivät kuvaan postitalon rappusilla.
Iltapäivän tunteina kävimme tutustumassa Bhutanin perinteisen lääketieteen tiedekunnan rakennuksessa Sorig-museoon, joka on perustettu vuonna 2020. Siellä on esillä erilaisia kasveja ja mineraaleja, joita käytetään perinteisessä lääketieteessä sekä vanhoja lääketieteellisiä välineitä ja historiallisia käsikirjoituksia. Valokuvien ottaminen rakennuksen sisällä ei ollut sallittua.
Mielenkiintoisen päivän jälkeen majoituimme Phuntsho Perli hotelliin keskustan tuntumassa. Ennen hotellissa nautittua illallista kävin vielä pienellä kävelykierroksella Thimphun keskustassa.
Lauantaina 24.10.2026 jatkettiin Thimphuun tutustumista käymällä ensin katsomassa National Memorial Chortenin aluetta useine rakennuksineen. Tämä stupa on valmistunut vuonna 1974 ja kunnostettu 2008, joten se ei ole kovinkaan vanha. Se eroaa monista stupista siten, ettei sen sisällä ole ihmisten jäännöksiä vaan sen pohjakerroksen salissa on Bhutanin kolmannen kuninkaan, vuosina 1952 - 1972 hallinneen Jigme Dorji Wangchuckin kuva juhla-asussa. Stupan ympärillä näkyi sitä kiertäviä ihmisiä. Kierroksia tehdään myötäpäivään 108, jos oli aikaa ja kunto riittää. Iäkkäämmät henkilöt käyvät päivittäin kiertämässä stupaa, rukoilemassa ja vaihtamassa kuulumisia. Välillä voidaan istahtaa stupan takana olevan temppelin puuportaille.



Kävimme myös Changgangkha-temppelillä, jota pidetään kaupungin vanhimpana säilyneenä temppelinä. Sen perusti 1200-luvulla tiibetiläinen lama. Paikalliset vanhemmat tuovat perinteisesti vastasyntyneet lapsensa temppeliin saamaan kaksi suotuisaa etunimeä, joista toinen kertoo onko lapsi tyttö vai poika. Perhe ei itse päätä nimeä vaan sen tekee uskonnollinen johtaja / pappi.
Tämänkin temppelin alueella oli rivistö rukousmyllyjä. Sylinterimäisissä myllyissä on tiibetiläisellä kirjoituksella kaiverrettuja mantroja ja koristeita. Rukousmyllyjä pyöritetään myötäpäivää rukousten ja hyvien toivotusten lähettämiseksi.
Temppeliltä oli hyvät näkymät Thimphun kaupunkiin ja kuulimme, että rakennusten kattojen väri kertoo niiden tärkeydestä ja käyttötarkoituksesta. Punakattoisilla rakennuksilla on kaupallinen tarkoitus, vihreäkattoiset ovat yksityisiä rakennuksia ja hyvin tärkeillä rakennuksilla on keltainen katto.

Kierros jatkui Drubthopin nunnaluostariin, joka on yksi harvoista Bhutanissa toimivista nunnaluostareista. Sen perusti 1970 -1980 luvuilla 1400-luvulla eläneen tiibetiläisen mestarin 16:s reinkarnaatio. Luostari tarjoaa bhutanilaisille naisille mahdollisuuden opiskella buddhalaista filosofiaa ja harjoittaa uskonnollista elämää. Luostarin pihalla kasvaa komea persimoni- eli kakipuu ja temppelin oven ulkopuolella kiinnittivät huomiota kätevät crocs tms. tossut, koska temppeleihin mennessä on kengät aina riisuttava pois.
Tashichho Dzong eli Thimphu Dzong oli myös käyntikohteemme. Se on ollut aikaisemmin puolustuslinnoius, mutta nykyään sen toinen puoli on luostarina ja toisella puolella toimii Bhutanin parlamenti.
Rakennuksen ulko-ovella todistimme hauskaa tapahtumaa, kun pölyjä pyyhittiin sisäänkäynnin yläpuolen puukoristeista.
Luostarin pihalla otettiin ryhmistä valokuvia. Kuvan ottivat paikallisoppaat meidänkin ryhmästämme itselleen tai työnantajalleen muistoksi, mutta meille sitä ei jaettu. Minä otin kuvan matkanjohta Gaborista ja molemmista ryhmämme oppaista, joilla oli kansallisasu ghon päällä vaalea silkkinen kabney-huivi. Sellaista heidän on käytettävä, kun vierailevat dzongeissa ja virastoissa tai osallistuvat virallisiin tilaisuuksiin.


Rakennuksen sisällä sai ottaa ainakin joissakin kohdissa kuvia. Kuvaan pääsivät monissa muissakin temppeleissä nähdyt Valkoinen Tara ja Vajrapani. Tara on vaaleaihoinen buddhalainen hahmo, joka seisoo lootuskukan päällä. Päässään hänellä on kultainen kruunu. Oikea käsi kannattelee pientä koristeltua maljaa eli relikviaaria. Taustalla on vaaleanpunainen sädekehä ja vihreä kehä pään takana ja ympärillä pilviä sekä vuoria ja kukka- sekä köynnöskuvioita. Vajrapani on bhutanilainen suojelija- ja vihainen jumaluus, jolla on tummansininen iho, kolmas silmä, tuima katse ja esillä olevat hmpaat kuvaavat henkistä voimaa ja esteiden poistamista. Kohotettu käsi pitelee vajraa (salama- ja timanttiase), päässä on pääkallokruunu, vyöllä tiikerinnahka ja kehon ympärillä leimahtavat liekit.

Lounas käytiin syömässä Edelweiss-ravintolassa ja sen jälkeen oli mahdollisuus tutustua samassa rakennuksessa Thangka-maalausten luomiseen ja oli täällä myös myymälä, jossa oli tarjolla monenlaisia matkamuistoja mukaan ostettavaksi.
Vielä käytiin perinteistä bhutanilaista maaseutuelämää ja rakennusperinnettä esittelevässä museossa. Halukkaat saivat kokeilla kansallisurheilulajiksi vuonna 1971 valittua jousiammuntaa ja tikanheiton tapaista peliä. Toki näimme myös paikallisen tanssiesityksen.

Thimphu on maailman ainoa pääkaupunki, jossa ei ole liikennevaloja. Poistuessamme kaupungista ohitimme perinteisin bhutanilaisin koristein maalatun katoksen, jossa liikennepoliisi ohjasi liikennettä. Nämä valkoisia hansikkaita käyttävät poliisit lähes tanssimaisine liikkeineen ovat tunnettu nähtävyys, joka Bhutanissa kävijöiden täytyy ikuistaa itselleen.
Matka jatkui vielä Bhutanin Paroon, josta on tulossa oma postauksensa.
Tämän reissun juttuja voi lukea linkkien takaa:
Bhutan Paro - tulossa
Onneksi olkoon 100 maasta, siinä onkin saanut reissata, jotta tuollaiseen lukemaan pääsee. Itselläni maita on reilut 70, saa nähdä tuleeko itselle tuollainen luku joskus täyteen. Tykkäisin varmasti paikallisesta ruoasta. Syökö paikalliset muuten käsin?
VastaaPoistaKiitos Mikko, ruoka oli hyvää tulisesta ruoasta pitävien mielestä ja paikalliset taitavat edelleen syödä käsin riisin ja sen kanssa kastikkeet. Me emme oikeastaan tavanneet paikallisia syömässä samoissa paikoissa, joissa meille oli järjestetty ruokailut. Se on ryhmämatkoilla epäkohta, ettei paikallisten kanssa tule oltua yhteydessä.
VastaaPoista