Helsinki - Roihuvuoren hiidenkirnut

Helsingin Roihuvuoren kauniin pyöreät hiidenkirnut ovat läpimitaltaan 25 cm ja 45 cm. Ne on rauhoitettu luonnonmuistomerkkinä vuonna 1960 valtiotieen maisteri Veikko Järvisen esityksestä.  

Tein kolmantena tutustumisretkenä Helsingin hiidenkirnuihin päivälenkin Roihuvuoreen Nopsa koirani kanssa.  Kävelymatka kotoa olisi ollut sinne 5 km, mutta kuljimme osan matkasta bussilla numero 79.  Herttoniemen teollisuusalueelta Muuntajakadulta lähdimme kulkemaan Ylä-Roihuvuoren puiston läpi kohti Lumikintietä ja Prinssintietä. 

1950-luvun rakennukset väljien pihojen ympärillä toivat mieleen lapsuuden ja nuoruuden, sillä asuihan näilläkin seuduilla koulukavereita.

Prinssintie 4:n talon pääty on muuttunut niistä ajoista.  Syksyllä 2016 rakennus sai 60-vuotislahjaksi muraalin, jonka tekijä oli puolalainen katutaiteilija Otecki, oikealta nimeltään Wojciech Kołacz. 

Prinssintie 6:n edessä on sähkökaappi saanut myös pintaansa värikkään kuvan.

'

Googlen kartan mukaan hiidenkirnut löytyisivät Roihuvuoren vanhainkodin / seniorikeskuksen takaa.  Keskus löytyi helposti ja aivan sen eteen olisi jopa päässyt bussilla.

Seniorikeskuksen ovella tuli mieleen, että täällä olen käynyt ennenkin eli katsomassa äitini Aune-sisarta, joka vietti siellä viimeiset vuotensa (n. 2006 - 2011). Aunen kanssa olin aikoinaan muutamalla ulkomaanmatkalla.  Vuosilukulinkit vievät blogipostauksiin.  Kesällä 1973 kävimme äitini ja Aunen vanhimman sisaren eli Ailin luona Kanadan Montrealissa, jonne menimme New Yorkin kautta.  Kesällä 1976 oli Aune osan matkaa kanssamme, kun kävimme Ilpon kanssa New Yorkissa ja sukulaisvierailulla Kanadan Kalliovuorilla ja Montrealissa ja kesällä 1977 olin Aunen kanssa Bulgariassa, josta osallistuimme retkille Romanian puolelle ja Turkin Istanbuliin.

Seniorikeskuksen takapihan puolella oli poniaitaus.  Asukkaiden on varmaan hauskaa seurata ponin liikkeitä aitauksessaan. Takapihalla oli pari keskuksen työntekijää, joilta kysyin kävelyohjetta hiidenkirnuille, joiden piti kartan mukaan olla vain parinkymmenen metrin päässä.

Sain ohjeen lähteä kulkemaan talon päädystä rinnettä alaspäin rakennuksen takanurkalta alkavaa kevyenliikenteen raittia pitkin.   Otin kuvan taaksepäin kohti rakennusta ja toisen kuvan pihatien ja metsään johtavan kevyenliikenteen raitin risteyksestä. Jos joku lukija lähtee etimään Roihuvuoren hiidenkirnuja niin kannattaa kääntyä seniorikeskuksen asvaltoidulta pihatieltä heti vasemmalle hiekkatielle.

Pienen matkan jälkeen käännytään risteyksestä oikealle ja sieltä taas muutaman kymmenen metrin päästä oikealle ylöspäin kapeaa metsäpolkua pitkin.

Rinteen päällä rupeaa näkymään punatiilinen rakennuksen seinä ja hiidenkirnujen ympärille pystytetty aitaus.

Matkalla kirnujen luo näkyi kalliossa muitakin jääkauden jälkiä. Hiidenkirnuthan ovat syntyneet jääkauden jäätikköjen sulamisveden pyörittäessä kiveä tai kiviä paikallaan, jolloin ne ovat kaivertaneet kallioon melko symmetrisiä ja sileäreunaisia koloja.

Hiidenkirnujen vierestä näkyi uudestaan poniaitaus ja selvästi polku kohti aitausta eli seniorikeskuksen takapihalta olisi päässyt polkua pitkin suoraan hiidenkirnujen luo. 

Hiidenkirnujen luota lähdimme kulkemaan kohti Marjaniemen siirtolapuutarhaa, jossa Suomen presidenttinä vuosina 2000 - 2012 toimineella Tarja Halosella on mökki. Linkki vie Kodin kuvalehden juttuun.

Me emme kuitenkaan lähteneet etsimään Tarjan mökkiä vaan suuntasimme Itäkeskukseen kohti bussipysäkkiä.  Tallinnanaukiolla pysähdyin juomaan kupillisen kahvia kuplavohvelin kera.  Se olikin uusi makututtavuus minulle. Tällä kerralla tyydyin vohveliin, jonka päälle oli vain ripoteltu tomusokeria.  Seuraavalla kerralla pitää varmaan nauttia vohveli jäätelön, kermavaahdon, hillon ym. herkkujen kera.

Uudenmaan hiidenkirnuista on julkaistu vuonna 2022 maisterintutkielma, josta löytyy sivulta 85 alkaen luettelo Helsingistä löytyneistä hiidenkirnuista. 

Omat pyörä- ja koiralenkkini hiidenkirnujen luo:

Pihlajamäki
Käpylä
Roihuvuori

Helsinki - Käpylän hiidenkirnu

Tutustumisretket Helsingin hiidenkirnujen luo jatkuivat koiralenkillä Käpylään. Käpylän hiidenkirnua pidettiin pitkään Helsingin suurimpana, kunnes Pihlajamäen hiidenkirnut löytyivät vuosina 1993 ja 1994.  Käpylän kirnun halkaisija on 140 cm ja syvyys 170 cm.  Se on rauhoitettu luonnonmuistomerkkinä jo vuonna 1958. 

Käpylän hiidenkirnu on Louhenpuistossa pohjoiseen vievän junaradan ja Tuusulanväylän alun välissä, Yhtenäiskoulun pohjoispuolella.  Lähdimme Nopsa koirani kanssa iltalenkille Louhenpuistoon etsimään hiidenkirnua.  Seitsemän kilometrin matkan olisi voinut kävelläkin yhteen suuntaan, mutta me tulimme bussilla 57 Mäkelänkadun ja Koskelantien risteykseen. 

Lähdimme kulkemaan bussipysäkiltä pohjoiseen pitkin Tursontietä, jota pitkin en ollut kulkenut koskaan aikaisemmin vaikka Millan ja Helin aikoinaan käymä Helsingin luonnontiedelukio rajoittui tähänkin katuun.  Koulurakennuksen toisella puolella kulkeva Mäkelänkatu on sen sijaan hyvinkin tuttu. Tursontieltä käännyimme Vaakalinnuntielle (alempana kartalla näkyy nimi ruotsiksi Gripvägen) ja siitä Tuusulanväylän länsipuolelle Louhenpuiston eteläisen kiilan kevyenliikenteen väylälle.  Googlen kartta näytti, että hiidenkirnu on lännessä korkealla rinteen päällä.  Lähdimme nousemaan ylös jyrkkää mäkeä  ja tulimme kallioille joiden takana näkyi koulurakennus, mutta hiidenkirnua ei näkynyt.

 

Piti taas turvautua puhelimen Googlen karttaan ja lähdimme kulkemaan Louhentien ja Louhenkujan kautta kohti metsikön kevyenliikenteen väylää.  Siellä näin toisen koiranulkoiluttajan, jolta sain ohjeen kääntyä jonkin matkan kuluttua kapealle metsäpolulle.

 

Metsäpolun päässä  aukesivat kalliot ja näkyi entisen Käpylän hyppyrimäen betonijalustoja sekä kivenmurikoista ja betonista rakennettu hyppyrimäen nokka,  jolta ponnistettiin lentoon.  

Googlatessani mahdollisia tietoja hyppyrimäestä oli mukava löytää samassa pihapiirissä Vallilassa 1950-luvun alussa asuneen Markku Poutasen vuonna 2011 kokoama Helsingin Hyppyrimäkien historia.  Sieltä löytyi myös kuva Käpylän Tallinmäen K18 hyppyrimäestä.

 

Vähitellen rupesivat näkymään myös hiidenkirnun ympärille rakennettu kaide ja kyltti, jossa kerrotaan hiidenkirnun olevan rauhoitettu luonnonmuistomerkki.

Hiidenkirnu oli käyntimme aikaan täynnä vettä ja pinnalla oli runsaasti pikkulimaska tms. kasvustoa. Käpyläläiset tyhjentävät kirnuaan talkoilla, mutta nyt tyhjennyksestä on tainnut kulua jo jonkin aikaa. 

Poistuminen hiidenkirnukalliolta oli parasta tehdä koulun pihan kautta, sillä korkeuserot ympäröivään maastoon olivat melkoisia.

Netin syöverteistä löytyy vielä tietoja ja luetteloita, joissa mainitaan Helsingissä olevan vain hiukan toistakymmentä hiidenkirnua, mutta  Helsingin yliopiston Geotieteiden ja maantieteen laitoksella on julkaistu tänä vuonna (2022) maisterintutkielma hiidenkirnujen esiintymisestä Uudellamaalla ja siinä on luetteloitu sivulta 85 alkaen Helsingistä löytyneet 34 hiidenkirnuesiintymää, joissa on yhteensä 90 hiidenkirnua. Tämä määrä ei varmaankaan ole lopullinen totuus, sillä maa-aineksen peittossa on paljon kallioalueita, joilla hiidenkirnuja saattaa olla vielä piilossa.  

Pyörä- ja koiralenkit jatkuvat vielä muutamien hiidenkirnujen esiintymispaikoille vaikka kaikkia kolmeakymmentä en löytäisikään. 

Hiidenkirnuretket:

Pihlajamäki

Roihuvuori

Helsinki - hiidenkirnut Pihlajamäessä

Helsingistä on löydetty hiidenkirnuja yli 30:stä paikasta ja lisääkin niitä varmasti on.  Pihlajamäen hiidenkirnut löytyivät vasta vuosina 1993 ja 1994, kun oltiin jo räjäyttämässä kalliota Rapakiventien alikulun uutta luiskaa varten.  Muistan hämärästi uutisoinnin kirnujen löytymisestä ja iän määrityksestä.  Nyt löysin Helsingin Sanomien tilaajille luettavissa olevan jutun vuodelta 1995. 

Kirnut sijaitsevat vajaan viiden kilometrin päässä silloisesta asunnostamme ja nykyisestä kodistamme on niiden luo alle kolmen kilometrin pyörämatka. Nämä hiidenkirnut löytää helposti Rapakiventie 1:en kerrostalojen vierestä.  Pihlajamäen hiidenkirnut ovat Suomen vanhimmat yli 50 000 tai jopa yli 100 000 vuotta vanhoja ja ainoat tunnetut, jotka ovat syntyneet ennen viimeistä jäätiköitymistä. 

Hiidenkirnut ovat jääkausien aikana muovautuneita pyöreitä koloja kallioissa.  Ne ovat syntyneet jäätikön sulamisvesijokien koskiin ja putouksiin, jossa voimakkaan virran pyörteeseen jäänyt kivi alkoi kuluttaa kuoppaa kallion pintaan.  Arvioidaan, että Suomessa on ainakin 5000 hiidenkirnua, mutta tarkaa määrää kukaan ei tiedä, sillä niitä ei ole juurikaan tutkittu.

Pihlajamäen kirnut löysi luonnosta ja geologiasta kiinnostunut arkkitehti Sulo Savolainen, joka oli osallistunut Pihlajamäen suunnitteluun 1960-luvulla.  Kirnut rauhoitettiin vuonna 1995 luonnonmuistomerkkeinä.  Vuonna 2008 Helsingin kaupunki ja Pihlajamäki-seura järjestivät nimikilpailun ja yli tuhannen ehdotuksen joukosta valittiin nimet Aarnipata ja Rauninmalja.  Samana vuonna kirnut saivat myös katselutasanteet ympärilleen.    

Aarnipata on halkaisijaltaan 6,9 metriä ja sen suurin syvyys on 8,45 metriä.  Hiidenkirnut sijaitsevat Aarnikan alueella Aarnikan mäen juurella.  Suomalaisessa kansanperinteessä aarteenhaltijasta on käytetty nimeä Aarni ja sana viittaa myös alkuperäiseen, ikivanhaan ja suureen.

 

 

 Aarnipadan suurin jauhinkivi on halkaisijaltaan noin 1,6 metriä ja se painaa 6 tonnia.

 

Pienempi hiidenkirnu sai nimekseen Rauninmalja.  Sen halkaisija on 1,6 metriä ja syvyys 3,2 metriä. Rauni nimi on skandinaavinen laina ja tarkoittaa pihlajaa. Rauni liitetään kansanuskossa Ukko-jumalaan, jolle tavattiin juoda Ukonmaljoja hyvän sadon turvaamiseksi.

Pihlajamäen hiidenkirnuja kävimme Ilpon kanssa kuvaamassa pyörälenkillä torstaina 28.7.2022 ja sain idean koittaa löytää muitakin Helsingin hiidenkirnuja pyörä- tai koiralenkeillä.  

Blogijuttusarja Helsingin hiidenkirnuista sai jatkoa:

Käpylän hiidenkirnu
Roihuvuoren hiidenkirnut

 

Netissä surfatessani löytyi illalla 2.8.2022  Maisterintutkielma maantieteessä - Luonnonmaantiede
HIIDENKIRNUJEN ESIINTYMINEN JA SIIHEN VAIKUTTAVAT LUONNONMAANTIETEELLISET TEKIJÄT UUDELLAMAALLA  Tommi Kivikko 2022
Tutkielman sivulta 85 alkaen on luetteloitu yli 30 Helsingistä löytynyttä hiidenkirnujen esiintymää,  joten aivan kaikkien hiidenkirnujen luo eivät pyörä- ja koiralenkit taida osua.

Helsinki - ruokamatka Meksikoon ja Italiaan

 

Helsingin entisen teurastamon ja tukkutorin alueella Hermannin ja Kalasataman kaupunginosien kupeessa on nykyään alue, jossa tuntuu kuin olisi ulkomailla. Teurastamo on uutta kaupunki- ja ruokakulttuuria kuhiseva entinen teurastuslaitos vuodelta 1933, joka avattiin kaupunkilaisten käyttöön kymmenen vuotta sitten. Alueella on toistakymmentä toimijaa tislaamosta, ravintoloihin, baareihin ja kahvipaahtimoon.

 

 

 

Sain houkuteltua koko perheemme pyöräretkelle aurinkoisena heinäkuun perjantai-iltana tutustumaan alueeseen, jonka ohi on tullut viime vuosina ajettua useasti, mutta ravintoloissa en ole aikaisemmin käynyt.  Toki seudut ovat ennestään hyvin tuttuja, sillä asuinhan lapsuuteni ja nuoruuteni Vallilassa ja Hermannissa. 

Ilpokin muisteli Facebook-seinällään:  "Tunsin Teurastamon alueen  jo 70-luvun ensi vuosina. Joulun alla oltiin lukiolaisena vuorokauden ympäri pakkaamassa kinkkuja. Nukuttiin samalla varastolla pari tuntia kinkkujen keskellä ja jatkettiin sitten töitä. Kansa sai  kinkkunsa joulupöytään.

Meillä oli jopa ilmainen työmaaruokailu. Rotansyömistä paistetuista kinkuista leikattiin puremakohta pois ja sinappia päälle. Hyvin kävi kaupaksi sama kinkku duunareille ja rotille.  Jos oli rankkaa työ, palkkakin oli sen mukainen.  Joulurahat oli tienattu.  Joulu menikin sitten kotona nukkumalla."

Ruokailupaikaksi valittu  Lopez y Lopez tarjoilee mainoslauseensa mukaan aitoa taco-kulttuuria suoraan meksikolaisilta pikkukaduilta.

 

 

Pientä päänvaivaa tuotti menun löytäminen netistä, sillä Milla halusi varmistaa, että ravintolasta saa myös kasvisruokaa.  Menu ei löytynyt kotisivuilta, mutta Foodoran ja Woltin sivuilta löytyi tarjonta ja nähtiin, että kasvissyöjäkin saa vatsansa täyteen. Ilpo otti valokuvan pöydälle tuomastani menu-lappusesta ja nyt ihmetyttää, että kotiin tilattuna neljän henkilön ruokailu olisi tullut edullisemmaksi ja kuljetuksenkin olisi saanut veloituksetta.  Maksoimme kuitenkin pienen lisähinnan mielellämme tunnelmasta.

 

Tilaus tehtiin ravintolan sisätiloissa ja tunne ulkomailla olosta vahvistui.  Kuulin kun edelliset asiakkaat tekivät tilauksensa englanniksi.  Aloitin asioinnin suomeksi, koska ajattelin, että saattahaan tilauksen vastaanottaja haluta opetella suomea, mutta kävi selväksi, että oli parempi vaihtaa kieltä.  

 

 

Sain tiskiltä mukaani juomat ja nykyään tutuksi tulleen kapistuksen, joka alkaa surista, kun ruoka-annokset ovat valmiina noudettavaksi. Henkilökuntaa ei ole enää riittävästi tuomaan annoksia pöytään eikä pyyhkimään niitä edellisten asiakkaiden jälkeen. Tämä oli asia, jota Ilpo ei ollut ennen kokenut. Hän antoi palvelun puutteen anteeksi saadessaan eteensä Teurastamon omaa inkivääri - sitruuna limonadia.

 

Herkulliset ravintolassa itse tehdyt tacot ja maissitortillat täytteineen valmistuivat jonkin ajan kuluttua ja tyttäret noutivat ne pöytään.  Milla oli valinnut täytteeksi grillattua kukkakaalia, tomaatti-chilikastiketta yms., Ilpolle tuli adobo-marinoitua eli etikassa marinoitua sianlihaa, grillattua ananasta jne. Me otimme Helin kanssa chipotle-tomaattikastikkeessa marinoitua broileria, mustapapumuusia ym. Lisäkkeiksi olin tilannut yhteisesti syötäväksi kehuttua guacamolea ja pieniä täytettyjä "sopes-kulhoja".  Hyvää oli ja nälkä lähti.

Naapurissa Kellohallin ja Lopez y Lopez ravintoloiden välissä oli Jädelino italialaista artesaanijäätelöä ja kahvia tarjoava toimipaikka, josta haettiin jälkiruoat varmistamaan ylensyönti.

Teurastamon perjantai piti huolen hyvästä tunnelmasta. Alkuillasta kuultiin levymusiikkia Red Bull-autosta ja myöhemmin paikalla on live artisteja.  

Alkuillan pyöräretki ja makumatka melkein kuin ulkomaille oli mukava koko perheen tapaaminen.