Tonavan risteily alkoi vihdoin. Ms Esprit laiva liikkui ja pääsimme Ala-Itävallan osavaltiossa Wachaun laakson eteläpäässä olevaan Melkin kaupunkiin. Se on tunnettu siellä sijaitsevasta benediktiinien perustamasta luostarista.
Lauantaina 25.7.2026 heräsin mukavaan hyrinään. Huomasin, että laiva liikkuu ja otin puhelimella ensimmäiset valokuvat ja videot kello 04:47. Koitin mennä vielä hetkeksi nukkumaan, mutta lopulta en malttanut nukkua, sillä näitä maisemia varten risteilylle tultiin.
Krems ohitettiin kuuden jälkeen ja yhdeksän tienoissa lähestyttiin Melkiä. Aamiaisannokseksi tilasin buffet-tarjonnan lisäksi Benediktinmunat / Eggs Benedict. Annos lienee nimetty Benedict-nimisen New Yorkin Waldorf-Astoria hotellin asiakkaan eikä suinkaan benediktiinimunkkien tai -luostarien mukaan.
 |
| Klo 04:47 |
 |
| Krems klo 06:05 |
 |
| Dürnstein klo 06:20 |
 |
| Klo 06:35 |
 |
| Spitz klo 07:25 |
 |
| Spitz klo 07:25 |
 |
| Willendorf klo 08:09 |
 |
| Aamiainen Benediktin munat klo 08:31 |
Perjataina illalla oli laivan aulan ohjelmataululla lukenut, että Kremsiin saavuttaisiin kello 7:00 ja matka jatkuisi sieltä klo 13:30 Unescon maailmanperintökohteeksi valitun 30 kilometriä pitkän Wachaun laakson maisemissa Melkiin, jonne saavuttaisiin klo 16:30. Vaihtoehtona oli maksuton retki Artstettenin linnaan, jonka olimme käsittäneet korvaukseksi siitä, että liikuimme nyt pienemmällä Ms Esprit laivalla. Laiva johon olimme risteilyn ostaneet, nimeltään Viva Enjoy, oli jäänyt jumiin Budapestiin Tonavan veden vähyyden vuoksi, kuten olen edellisissä jutuissa kertonut.
Laivan infoon oli ilmestynyt uusi aikataulu. Melkiin rantautuminen klo 10:30, lounas tavalliseen tapaan klo 12:00 - 13:30 ja lounaan jälkeen klo 13:30 - 17:00 maksuton retki Artstettenin linnaan.
 |
| Schloss Schönbühel klo 09:04 |
 |
| Melkin vastarannalla Emmersdorf klo 09:27 |
 |
| Melkin luostari klo 09:33 |
Melkin satamassa oli useita muitakin laivoja. Oma laivamme onnistui lopulta rantautumaan laivan mallisen ponttoonilaiturin viereen eikä meidän ollut tarpeen kulkea maihin muiden laivojen kautta, kuten Wienissä oli tapahtunut.
Melkin jokivesivoimalaitos näkyi vajaan kahden kilometrin päässä ylävirrassa. Näitä voimalaitoksia sulkuineen on Tonavassa useita. Yön aikana en ollut herännyt, kun olimme suluissa, mutta myöhemmin matkan aikana seurasin laivan lipumista useammankin sulun läpi.
Iltapäivällä lähdin mukaan retkelle Artstettenin linnaan. Se oli vuosisatojen ajan useiden eri sukujen omistuksessa, kunnes Itävallan keisari Frans I osti sen vuonna 1823. Myöhemmin arkkiherttua Franz Kaarlesta tuli sen omistaja ja hän puolestaan lahjoitti linnan kolmannelle pojalleen Kaarle Ludwigille. Vuonna 1889 kiinteistö lahjoitettiin Itävallan arkkiherttua Franz Ferdinandille, joka teki sinne laajoja remontteja.
Linnaa käytettiin aiemmin Habsburgien dynastian jäsenten kesäasuntona. Nykyään linnan krypta on arkkiherttua Frans Ferdinandin ja hänen Sophie vaimonsa, Hohenbergin herttuattaren, viimeinen leposija. Keisari Franz Josef I kieltäytyi hautaamasta heitä Wienin kapusiinimunkkikirkon perinteiseen keisarilliseen kryptaan heidän morganaattisen (eriarvoisessa yhteiskunnallisessa asemassa olevien ihmisten välinen avioliitto, joka estää päämiehen aseman siirtymisen puolisolle tai lapsille) avioliittonsa vuoksi. Arkkiherttua oli Itävalta-Unkarin kruununperillinen, mutta tuli salamurhatuksi vaimonsa kanssa Sarajevossa 28.6.1914. Tämä oli yksi ensimmäiseen maailmansotaan johtaneista keskeisistä tapahtumista.
Artstettenistä tuli Hohenbergin suvun pääasiallinen asuinpaikka ja se on edelleen heidän yksityisomaisuuttaan. Osa linnasta on avoinna yleisölle. Laivalta lähtenyt noin 40 hengen ryhmä jaettiin kahteen osaan linnakierrosten ajaksi. Toinen oppaista esitteli linnaa saksaksi ja toinen englanniksi. Linnan oppaiden johdolla kiertelimme rakennuksessa ja kävimme mm. katsomassa kryptaa, johon Franz Ferdinand ja Sofie sekä monet heidän jälkeensä poisnukkuneet on haudattu. Linnassa oli myös esillä kopio autosta, johon pariskunta ammuttiin.
Pariskunnalta jäi orvoiksi kolme lasta Sophie, Ernst ja Max. Pojat saivat hyvän koulutuksen, mutta tytär ei sellaista tarvinnut tulevana vaimona. Pojat olivat rojalisteja ja heidät internoitiin Dachaun keskitysleirille maaliskuussa 1938. Maxin vaimo oli saksalaista aatelissukua ja pystyi vaikuttamaan siihen, että tämä vapautettiin 6 kuukauden kuluttua, mutta Ernst oli keskitysleirillä kuusi vuotta. Hän kuoli Grazissa vuonna 1954.
Artstetten takavarikoitiin natsien toimesta, mutta palautettiin toisen maailmansodan jälkeen perheelle. Herttua Maxista tuli Artstettenin pormestari ja hän kuoli vuonna 1962. Hänen Vanhin poikansa Franz peri kartanon ja tämän kuoltua vuonna 1977 kiinteistö luovutettiin vanhimmalle lapselle, Hohenbergin prinsessa Anitalle.
 |
| Sophie, Ernst ja Max |
Kirjasessa kerrotaan mm., että arkkiherttua Franz Josef oli suuri matkailija. Matkojen pääasiallainen syy oli mahdollisuus tutustua eri maihin, ulkomaisiin ihmisiin ja heidän tapoihinsa ja eri maiden hallitusmuotoihin. Tärkein matka oli vuosien 1892 / 93 aikana tehty maailmanympärysmatka. Linnassa oli esillä runsaasti matkoilta tuotuja esineitä.
Kierroksen jälkeen tuli ruhtinatar Anitan tytär Alix tapaamaan vuorotellen kumpaakin laivalta lähtenyttä ryhmää. Hän puhui erittäin hyvää englantia ja kertoi mielenkiintoisia tarinoita sukunsa elämästä ennen ja nyt. Lopuksi hän kysyi, onko kenelläkään mitään kysyttävää. Minä kysyin saako hänestä ottaa valokuvan. Olisin päässyt kuvaan hänen kanssaan, mutta en viihdy valokuvattavana, joten otin kuvan vain hänestä, kuten taisivat lähes kaikki muutkin ottaa. Kuvasta välittyy mielestäni hänen herttaisuutensa. Muutamat turistit menivät kuvattavaksi hänen kanssaan. Aivan lopuksi hän vielä kysyi, mistä maista olimme kotoisin. Vuorotellen kerroimme kaikki kotimaamme ja maita olivat ainakin Englanti, Irlanti, USA, Hollanti, Belgia ja Ruotsi. Saattoi maita olla muitakin.
Linnassa oli pieni matkamuistomyymälä sekä kahvila, jonka terassilla kävin juomassa kahvit. Ennen lähtöämme paluumatkalle laivalle otin vielä linnan pihalta kuvan Artstettenin kylästä, joka sijaitsee 15 kilometrin päässä Melkin laivarannasta.
Ennen illallista päätin lähteä katsomaan Melkin kaupunkia ja nykyistä vuosina 1702 - 1736 rakennettua barokkityylistä benediktiiniläisten luostaria. Siellä asuu edelleen 30 munkkia ja se toimii 900 lapsen kouluna. Päästyäni kallion alapuolelle yli 30 asteen helteessä totesin, että luostarin katsominen alhaalta riittää minulle. Kellokin oli jo viisi, jolloin sisäänpääsy luostariin päättyi, mutta olisi sen pihoilla ja puutarhassa ollut kaunista katsottavaa.
Alhaalla rannassa oli muistomerkki, joka kuvasi alueella koettujen tulvien vedenkorkeuksia. Syyskuussa 2024 koettiin alueella erittäin pahat tulvat, jolloin paikalliset kokonaissademäärät olivat 450 - 500 mm viiden päivän aikana.
Kaupungissa olisi ollut katsottavaa pidemmäksikin aikaa, mutta palasin metsikön läpi joen rantaan ja huomasin, että nyt oli rannassa jo kolme laivaa rinnakkain. Onneksi oma laivamme oli säilyttänyt paikkansa ponttoonilaiturin vieressä.
Illallista varten olimme varanneet pöydän laivan bistrosta. Sinne varaus piti tehdä etukäteen, mutta laivan pääravintolaan saattoi mennä ilman varausta. Avoimessa keittiössä tapahtuneen ruoan valmistumista saattoi seurata omassa pöydässä istuen ja kokkikin asettui hymyillen kuvaan. Ruoka oli herkullista ja alkoholiton Appalina Cabernet Sauvignon punaviini oli näin viinejä tuntemattoman makuun aivan juotavaa.
Pitkän päivän jälkeen olimme jo unessa, kun laiva lähti liikkeelle illan pimennyttyä.
Linkeistä pääsee reissun kaikkiin juttuihin
Tulossa:
Linz
Wien
Wienissä myös kattojen yläpuolella
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti