maanantaina, maaliskuuta 20, 2017

Matkamuistoja


Matkoilla tuntuu aina siltä, että enhän minä osta matkamuistoja.  Kiertelen vain katselemassa ja kuvaamassa tarjontaa.

Gambia ja Senegal reissulta palatessamme osui kotona silmiin ensimmäisenä yksi suosikkimatkamuistoistani eli Kuuban Varaderosta 2012 ostettu suihkuverho.  Kylpyhuoneessa on myös Marokon kierrokselta 2014 Erg  Chebbin hiekkadyyneiltä ostettu fossiileja sisältävä saippua-alunen.
Kotiin olemme hankkineet monenlaisia tarve-esineitä matkoilta. Keittiöpyyhkeitä on tuotu useilta matkoilta, keltainen pyyhe on Korsikalta  2015.  Ruskeasävyiset ruokaliinat ovat Kapkaupungista 2016.  Pullosuti tarttui matkaan Itävallan Bregenzistä 2009 ja  varrastikut on hankittu Istanbulin basaarialueelta 1977.  Kiinan matkalta 1997 tuli mukaan syömäpuikot sekä huhmareen kivinen survin ja itse marmorihuhmare on Italian Diano Marinasta 1995 samoin terävät veitset pizzojen syöntiin. Ranskalaisen linkkuveitsen Ilpo halusi ostaa Pariisista 1996, sitruunapuristin on Sisilian Cefalusta 2010.  Punainen pressokahvipannun ”pannumyssy”  on Viron Viljandista 2016 ja pieni maustehuhmare on Rhodokselta 1975.  Pienen sinisen maljan olen saanut syntymäpäivälahjaksi Fritidsresorin Kreetan oppailta 1992.  Valkosipulipuserrin on kihlajaismatkalta Tukholmasta 1974 ja tosi kätevä appelsiinin kuorimaveitsi Tallinnasta 1975.
Etelä-Afrikasta 2016 toin kotiin palan sinistä batiikki-kangasta, josta tein makuuhuoneeseen tyynynpäälliset.
Punakeltaiset kynttilät ovat Durbanista Etelä-Afrikasta ja sävy sävyyn ostetun pöytäliinakankaan toin Gambiasta 2017.  Tauluhyllyllä olevat grafiikanlehdet ovat joltain Prahan reissulta 1980 - 1990 luvun taitteessa.  Pieniä piirroksia ja maalauksia Euroopan pääkaupungeista tuli aikanaan hankittua enemmänkin samoin kuin jääkaappimagneetteja, mutta enää niitä ei tule pidettyä esillä.
Makuuhuoneen seinällä on Barbadokselta 2015 tuotu akvarelli, Vietnamista 2006 tuodut munankuorimosaiikkityöt ja Marokosta 2014 tuotu akvarelli, jonka tekemiseen tarvittiin myös liekkiä.  Yöpöydälle nostin kuvausta varten piipputelineen, jonka toin Kanadan Montrealista Ilpolle tuliaisiksi 1973, tosin piipunpoltto on onneksi päättynyt jo 70-luvulla. Savisen peikon Heli osti Bratislavasta 1995, sininen lasilintu on Prahasta  ja soluemali- eli cloisonne –elefantti on Kiinasta, molemmat on tuotu 1997.
Kesäkasseja ja koruja on kerääntynyt useita. Punasävyinen kassi on Guatemalasta 2010, valkoinen kassi Brasiliasta 2007, turkoosi olkalaukku on Slovakian Bratislavasta 2006 ja pieni kirjava olkalaukku Gambiasta 2017.  Valkoisen kassin päällä punertava koralleista tehty koru Sardiniasta 2008 ja mustat laavakivistä tehdyt kaulakoru ja rannekoru ovat Etnalta Sisiliasta 2010, puiset ruskeat kaula- ja käsikoru ovat Meksikosta 2010.  Punasävyinen kaulakoru mustapohjaisen kassin alapuolella on Sri Lankan kierrokselta 2011 ja hopeinen kaulakoru sen alapuolella on ostettu Varsovan hotellin taroilijan kanssa pimeän rahanvaihdon tuloksena saaduilla rahoilla 1987. Vaalea käsikoru on saatu Domonikaanisen Tasavallan Puerto Platan huonesiivoojalta.   Vihertävistä ja ruskeista siemenistä tehty rannekoru on lahja Kuuban Varaderon huonesiivoojalta 2012 ja kaulakorun olen ostanut itse.    Harmahtava nauhamateriaali matkalaukkuhihnaan on Gambiasta 2017.  

Kaikenlaista muutakin on matkoilta kerääntynyt kotiimme vaikka "en koskaan ostakaan mitään". 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti