perjantaina, tammikuuta 18, 2019

Suunnitelmia vuodelle 2019



Matkamessut 2019 tuli taas katsastettua bloggaajapassin avulla.  Kiitokset Messukeskukselle tästä mahdollisuudesta. Näytteilleasettajina oli tuttuja lentoyhtiöitä ja matkanjärjestäjiä sekä mielenkiintoisia hotelleja ja alueita incoming-matkatoimistoineen. 

Turkish Airlinesin arpajaiset kiinnostivat jälleen.  Torstaina oli klo 14:00 arvonnan voittona lennot Sansibariin.  Sehän on saariryhmä Tansania rannikolla ja voisi olla mukava lomakohde.  Arpajaisonni ei potkaissut tällä kertaa kuten kolme vuotta sitten, jolloin voitin lennot Johannesburgiin Etelä-Afrikkaan. 
Talven lomamatkan suunnittelua on haitannut Ilpon murtuneen nilkan paranemisen seuraaminen.  Hänhän liukastui pyörällään alkutalven ensimmäisenä pakkaspäivänä lokakuun lopussa ollessamme Millan kanssa Dubaissa. Luin WhatsApp-viestin kaatumisestaan jonottaessamme taksia Dubai Mallissa. 

Nyt alkaa jalka olla kunnossa, mutta meillä on todellinen "ensimmäisen maailman ongelma" ;) .  Emme osaa päättää minne lähtisimme.  Mielessä on myös lentoliikenteen aiheuttamat haitat ilmastolle. Omaatuntoa voi yrittää rauhoittaa harjoittamalla esimerkiksi sijoitustoimintaa suoluonnon puolesta. Soiden ennallistaminen on yksi kustannustehokkaimmista keinoista hillitä ilmastonmuutosta. Kannattaa tutustua hiilipörssiin.  

Seychellien saarivaltio Intian valtamesessä 1600 km Afrikan mantereelta itään on alkanut kiinnostaa. Messuosastolta sain hyviä vihjeitä ja vahvistuksen sille, että näille saarille voivat matkustaa muutkin kuin hääparit.   

Lentoyhtiöistä tekee mieli tutustua hyvät arvostelut saaneeseen Qatar Airwaysiin.  Dohan kautta pääsisi mukavasti Mahén saarelle Seychellien pääkaupunki Victoriaan.  Ilpoa on alkanut vähitellen kiinnostaa myös parin yön pysähtyminen Qatarin Dohassa.  Yhden yön majoituksen saisi veloituksetta ja toisen yön voisi ostaa edullisesti. Tämä tarjous on voimassa vain tammikuun loppuun, joten päätös matkasta on tehtävä pikaisesti.  
Messualueella kiertely sai myös ruokahalun heräämään ja tarjolla oli monenlaista vatsan täytettä.  Kreikkalaisen meze-lajitelman sai 7,-  eurolla.


Yksi Matkamessujen mukavista anneista on se, että siellä törmää entisiin kollegoihin toimistosta sekä oppaisiin maailmalla niin eläkeläisiin kuin muutamiin nuorempiin, jotka yhä työskentelevät alalla.
Hienoa on myös huomata, että jotkut matkanjärjestäjät tuottavat ehkä jopa entistä enemmän kiertomatkoja ja painattavat esitteitä vaikka nettisivuilla löytyvätkin tarkimmat tiedot. 

Matkailualan muutoksia ei ole tullut seurattua ja niinpä olikin mukava yllätys törmätä TEMAn osastolla Egypti-Jordania-Israel -matkalta tuttuun oppaaseen ja huomata, että tarjonta on saattanut jopa laajeta kun omistus TUIlta / Finnmatkoilta on kolme vuotta sitten siirtynyt ruotsalaiselle Jambo Tours Scandinavialle.   TEMAlla on tarjolla mm. Satumainen Samarkand, joka todella kiinnostaa.

Kaukasian kiertomatka joko omatoimisesti tai valmiina pakettina on ollut haaveissani jo muutaman vuoden ja vähitellen Ilpokin alkaa lämmetä ajatukselle.  Saa nähdä, joko haave toteutuisi tänä vuonna. 

Ainoa matka, joka toistaiseksi on varattu tälle vuodelle suuntautuu agilityn MM-kisoihin, mutta nyt on kohteena "vain" Turku. Majoituspaikaksi on varattu airbnb:n kautta pieni omakotitalo.  Matka se on pienempikin matka ja aina on mukavaa, kun voi odottaa matkallelähtöä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti