keskiviikkona, helmikuuta 22, 2023

Costa Rica ja Nicaragua


Costa Rica - Nicaragua kiertomatka on edennyt erinäisiä tulivuoria, luonnonsuojelualueita ja muita mielenkiintoisia kohteita sivuten yli puolen välin. Mandala travelin reissulla on mukava kahdeksan matkaajan seurue, paikallisopas ja suomalainen Costa Ricassa asuva matkanjohtaja. Matkakertomus ilmestyy blogiin vähitellen vasta kotona, mutta tässä on kännykällä alkupaloja.

Ensimmäinen hotellimme sijaitsi Arenal tulivuoren lähellä ja ikkunasta olisi saanut upean kuva, jos säidenhaltija olisi suosinut.  

Ensimmäisen pienen makupalan pikallisesta luonosta saimme Finca Educativa Don Juan tilan mailla.


Los Chilesin lähellä pysähdyimme katsomaan erilaisia lintuja. Olihan ryhmässä mukana kaksi ornitologia, joita kiinnostavat Ilposta poiketen kaukomaidenkin linnut.  Ilpo harrastaa lintuja pääasiassa vain MBS-alueella.  MBS on kaveriporukka MaTaPuPu Birding Society, joka tarkkailee lintuja Helsingin Malmi-Tapanila-Puistola-Pukinmäki alueella.  Kuuluu siihenkin porukkaan henkilöitä, joita kiinnostavat muutkin kuin kotinurkkien linnut, kuten Ilta-Sanomien juttu koronan alkuhetkiltä kertoo.




Rio Friolla teimme veneretken, jonka aikana nähtiin lintujen lisäksi myös liskoja ja apinoita.

Arenal tekojärven pohjoisosista oli Guadalajaran seuduilta komeat näköalat yli järven.



Monteverdessä kuljettiin pilvimetissä tukevia riippusiltoja pitkin.

Nicaraguan puolella pysähdyttiin Rivasin kohdilla kuvaamaan Ometepesaaren tulivuoria.


Granadan siirtomaa-aikaisen komean kaupungin keskustasta lähdettiin veneretkelle Isletas de Granadan saaristoon ja nähtiin lintujen lisäksi myös leikkisiä apinoita.



Yksi tähänastisen reissun huippukokemuksista oli kiipeäminen Masaya tulivuorialueen huipulle ja sieltä eri kraatereiden katsominen ja varsinkin illan pimentyessä sulan laavan näkeminen yhdessä kraaterissa.


 
Viimeisenä Nicaraguan päivänä meidän piti mennä uimaan Laguna de Apoyoon ja nauttia tuon tulivuorikraaterin maisemista, mutta sumu lähetti meidät takaisin Granadaan, jossa toki riitti sielläkin näkemistä.

Mandalatravelin kiertomatkan kohteista on jo olemassa jutut:

Costa Rica: Arenal - La Fortuna - Caño Negro - Los Chiles

Costa Rica: Monteverde

Nicaragua: Granada 

Nicaragua: Masaya - Catarina

Costa Rica: Rincón de la Vieja 

Costa Rica: Samara - Carrillo

Pariisin ja San Josen lentokentät ja lennot Air Francen koneilla

2 kommenttia:

  1. Nämä olisivat todella kiinnostavia kohteita. Yleisesti erityisesti Costa Rica on kohde, jossa olen halunnut pitkään päästä käymään, mutta Nicaraguassa juuri Masaya tulivuori on paikka, jossa toivoisin pääseväni käymään. Todella mukavaa päästä lukemaan näistä tarkemmin.

    VastaaPoista
  2. Kiitokset Mikko kommentista. Reissu oli mielenkiintoinen ja naputeltavaa blogiin riittää, kunhan ensin päästään kotiin ja toivutaan matkarasituksesta.

    VastaaPoista