Uusi pyöräilykausi on alkanut

Vuoden 2021 (sähkö)pyöräilykausi on alkanut. Ensimmäisen pidemmän, lähes 50 kilometrin, asiointimatkan tein  kevään toistaiseksi lämpimimpänä vaikkakin hiukan harmaana päivänä Helsingin Viikistä Keravalle. 

Koitin tilata jo vuosi sitten vara-akun 7-vaihteiseen Crescent mummopyörääni, joka on sähköistetty E-Spin muuntosarjalla.  Silloin kuulin, että toimitusajat ovat pitkiä, koska Kiinasta tuotiin vain koronan hoitoon ja ehkäisyyn tarvittavia tuotteita. Nyt oli vara-akku ostettavissa, joten päätin pyöräillä Keravalle. Ilman sähköpyörää ei olisi tullut mieleenkään lähteä polkemaan yli 20 kilometrin yhdensuuntaista matkaa ja nytkin ajattelin ennen lähtöä, että palaan kotiin junalla, jos ilma muuttuu huonommaksi. 

Pyöräreissun jouduin tekemään yksin, sillä Ilpo ei halunnut lähteä mukaan, koska hänellä on vielä nastarenaat omassa Husqvarna Gran-Tourer GT sähköpyörässään. 

Kivikon metsäteillä oli vielä lunta ja jäätä talven koneella tehtyjen latujen jäljiltä, mutta muuten tiet olivat jo melko hyvässä pyöräilykunnossa ja lumi oli sulanut metsistä pieniä plänttejä lukuunottamatta. 

Hiekoitushiekatkin on siivottu pois kevyenliikenteenväyliltä kuten kuvan sillalta, joka ylittää Porvoonväylän Kivikosta Jakomäkeen. 

Helsingin ja Vantaan rajalla Jakomäen-Vaaralan hiekkakuoppien lampien pinnalla oli vielä kevyt jääriite. Näiden lampien alueelle, joista yksi sijaitsee Helsingissä ja kolme muuta Vantaalla, on suunnitelmissa perustaa virallinen uimapaikka, jossa olisi valvottu uimaranta ihmisille ja myös koirille oma uimalampensa. Helsingin Sanomat ja Helsingin Uutiset kertoivat asiasta tammikuussa 2020.  

Meille hiekkakuopat ovat olleet tuttuja uimapaikkoja sekä koirille että ihmisille jo ennen koirien tuloa perheeseemme 1990-luvun lopulla. 

Jakomäesta ajoin Hakunilaan, mutta sen jälkeen ajauduin liian paljon itään ja siten harhaan suunnittelemaltani reitiltä.  Onneksi googlen kartta puhelimessa neuvoi suuntia ja lopulta tuli tienviittakin näkyviin neuvomaan oikealle tielle. 

 

Etelä-Keravan 53 metriä korkea vesitorni sekä tienviitta kohti Keravaa olivat huojentava näky. Olin jo ehtinyt pelästyä ajellessani Lahdentietä no 140, että siltä olisi pitänyt kääntyä länteen aikaisemmin. 

Keskustaa lähestyessäni kiinnitti huomiota erittäin vilkas raskas liikenne.  Piti ihan Wikipediasta opiskella, että Kerava on merkittävä teollisuuskaupunki.  Siellä valmistetaan elintarvikkeita, tekstiilejä, metallituotteita ja huonekaluja. Suurimmat työnantajat ovat Sinebrychoff, Tuko Logistics, Metos, Uudenmaan Sairaalapesula, Kokkikartano, Ifolor ja Andrizt (toimittaa laitteita ja palveluita paperi- ja selluteollisuudelle). Eipä ihme, että isoja rekkoja ja kuorma-autoja liikkui runsaasti. 

Kerava on väkiluvultaan Suomen 30. suurin kunta, mutta pinta-alaltaan viidenneksi pienin.  Väestöntiheys onkin kolmanneksi suurin Helsingin ja Kauniaisten jälkeen (hyvä tietokilpailuknoppi). 

Pyörätiet kotiovelta Keravan Santaniitynkadulle asti olivat tosi iloinen yllätys, sillä pelkäsin, että joutuisin jossakin ajelemaan pitkiä matkoja autoliikenteen keskellä.  Valitettavasti pyöräteiden kunnossa on parantamisen varaa, mutta ilmeisesti routavaurioita ei voida estää meidän ilmastossamme. 

Kun akkukaupat oli hoidettu, teki mieli jo päiväkahveja.  Mikäpä paikka olisi sopinut tällaisella retkellä paremmin täytetyn ruissämpylän ja kahvin nauttimiseen kuin huoltoaseman kahvila.  Yhdistetyn kahvilan ja K-marketin sisätiloissa kaikki käyttivät maskeja ja ruokailualue oli suljettu varoitusnauhoin.  Yllätys paljastui pihalla, kun sielläkin oli varoitusnauhoin estetty ostosten nauttiminen pöytien ääressä. Menin kutenkin nauhojen ali istumaan pöydän ääreen ja mietin, että oliko turvallisempaa, että kuvassa näkyvät kuusi työvaatteisiin pukeutunutta miestä joivat kahvinsa tupakkapaikalla vieri vieressä.  Ehkä he olivat samalta työmaalta ja viettivät muutenkin päivänsä lähellä toisiaan. 

Päivän akunostosreissun pituudeksi näytti pyöräni matkamittari 48,1 km ja reilun kolmen tunnin aikaan sisältyivät pysähdykset valokuvaamaan ja muutamia minuutteja kahvilan sekä akku- ja ruokakaupan ulkopuolella ennen kuin matkamittari sammui.  Kellonaika mittarissa oli 12 tuntia väärässä.  En suinkaan ollut liikenteessä keskellä yötä. 

Tämä oli mukava aloitus kauden pyöräreissuille.  Toivottavasti pääsemme kesällä myös Viroon, kuten monina aikaisempina vuosina.