Yhdessä Ilpon kanssa suunniteltu Kaakkois-Aasian reissu muuttui senioriseikkailijattaren omatoimiseksi soolo-matkaksi pari viikkoa ennen lähtöpäivää, kun lennot ja hotellit oli jo varattu ja osa maksettu. Ilpo loukkasi polvensa tehdessään fysioterapeutin ohjeiden mukaan jalkaliikkeitä tuolilla istuen. Pari lääkärikäyntiä droppeineen ei tuonut helpotusta vaan on odotettava leikkausaikaa polven ristisiteille.
Päätin lähteä matkalle yksin teemalla "100 maata ja ensimmäinen omatoiminen kaukomatka soolona ennen kesän 75 v. syntymäpäivää".
Ensimmäinen kohde oli Singapore, maa no 99/197, UN 96/193 johon tutustuin mm. hop on - hop off kiertoajelulla.
Brunei oli seuraava kohde ja maa no 100/197, UN 97/193. Pääkaupunki Bandar Seri Begawaniin tutustuminen sujui kävellen sekä hotellin kautta varatun kuljettajan veneen ja auton avulla.
Kuala Lumpur oli seuraava tutustumiskohde ja Malesia maa no 101/197, UN 98/193. Siellä tutustuin kaupunkiin mm. Booking.comin kautta tilatulla 8 hengen kiertoajelulla ja nousten Petronas torniin katsomaan maisemia yläilmoista.
Balin lepolomalle varattiin aikaa koko viikko. Indonesia on maa no 102/197, UN 99/193. Griya Santrian hotelli Sanurissa on osoittautunut oikein mainioksi lomakohteeksi. Löysin hotellin läheltä turisteille palveluita tarjoavan miekkosen, jonka kyydissä olen kiertänyt saarta ja vielä jatkuu.
Tämän seniorireissaajan soolomatkan eri kohteista voi lukea linkkien takaa. Matka onnistui paremmin kuin osasin etukäteen kuvitellakaan.


















Onpa harmillinen tuo Ilpon matka. Toivottavasti reissu oli kuitenkin erinomainen - ja sisälsihän se hienoja kohteitakin. Onntettelut 100+ maasta, se on huikea määrä!
VastaaPoistaKiitos Mikko, reissu oli erinomainen ja Ilpo suunnittelee jo korvaavaa matkaa. Onhan tuo 100 maata sellainen määrä, johon en tosissani uskonut vielä muutama vuosi sitten.
PoistaOnnea (yli) sadasta maasta ja etenkin siitä, että sadanneksi valikoitui niinkin eksoottinen maa kuin Brunei! Vihoviimeistä taas tuollainen viimehetken loukkaantuminen ja matkan estyminen. :(
VastaaPoistaKiitos Anssi, lyhyt vierailu pieneen Brunein sulttaanikuntaan oli tämän reissun kohokohta. Ilpon kannalta oli harmillista viime hetken loukkaantuminen ja reissun peruuntuminen. Minulle tämä antoi luottoa siihen, että omatoimiselle matkalle voi lähteä yksinkin.
VastaaPoistaSamoilla kulmilla olemme seikkailleet juuri. Balille en ole vielä päässyt, ja matka sinne näköjään siirtyy aina. Olin ryhmämatkalla +50 -naisten kanssa, ja päätin (katsotaan pitääkö päätös) että en enää lähde yksin seikkailemaan, koska sain pelottavan asentohuimauskohtauksen matkalla ja olin todella tyytyväinen, että en ollut yksin matkassa. Oikeastaan en tarvinnut apua, mutta tuntui hyvältä tietää että voin sitä hälyttää jos on tarvis.
VastaaPoistaKiitos kommentista! Nämä reissun matkakohteet olivat juuri niin turvallisia yksin matkustavalle iäkkäämmällekin naiselle kuin olin etukäteen lukenut. Toki asentohuimaus- tai joku muu ikävä kohtaus on harmillinen, jos on yksin matkalla.
PoistaSuuret onnittelut sadan maan tavoitteen saavuttamisesta! Hienoja kohteita on matkalle mahtunut, ja kiva kuulla, että reissu oli onnistunut, vaikka se ei loukkaantumisen myötä toteutunutkaan suunnitelman mukaan kahdestaan.
VastaaPoistaKiitos Anne! Monenlaista on tullut nähtyä vuosien aikana ja tämäkin reissu onnistui lopulta paremmin kuin saatoin kuvitellakaan, vaikka tuo elämänkumppani joutui jäämään kotiin
PoistaUpea saavutus! Itsekin olen asettanut omaksi maatavoitteeksi 100. Viime vuosien aikana olen ns liikaa käynyt samoissa vanhoissa maissa, mutta viime ja tämä vuosinolen petrannut. Nyt 67 maata. Miten tästä eteenpäin matkailu jatkuu.
VastaaPoistaKiitos kommentista! Muutama vuosi sitten en vielä uskonut, että pääsen sadan maan tavoitteeseen. 67 maata minulla oli vuonna 2016 eli kymmenessä vuodessa sain kerättyä puuttuvat 33 maata. Asiaa on helpottanut, että en ole ollut enää työelämässä ja kahden aikuisen autottomassa taloudessa on rahaa jäänyt matkusteluun.
PoistaMaata pitkin matkustaminen Euroopassa kiinnostaa. Saa nähdä, miten toteutuu.
Hienosti olet sisäistänyt nuo x / 193 ja y / 197 lukemien mainitsemisen :-)
VastaaPoistaJäin miettimään, että mitenkähän vastaavassa tilanteessa, jos olisi osunut kohdalle - matkavakuutus olisi kait periaatteessa korvannut molempien peruuntuneen matkan - olisinko lähtenyt yksin. Varmasti olisin pärjännyt, sillä tapaan olla se, joka meillä yleensä matkat kasaa, mutta matkustettuamme vuosia ja vuosikymmeniä lähes aina kahdestaan, niin miltä olisi tuntunut tehdä nopeahko päätös, että toinen jää kotiin. Mutta kaipa te yhdessä teitte päätöksen ja jos se kummallekin oli ok, niin hyvä päätös se varmasti oli - ja hyvinhän kaikki tuntui sujuneen.
Kiitos Pirkko kommentista! Matkavakuutus olisi toki korvannut molempien perutut lennot, mutta minua kiinnostaa miestäni enemmän maiden bongaaminen, joten hän kysyi heti saisinko jonkun kaverin lähtemään matkalle vai lähtisinkö yksin? Hän kyllä selviäisi kotona kipeän jalkansa kanssa lähellä asuvien tyttärien kaupassakäyntiavulla.
VastaaPoistaMe emme matkusta aina yhdessä, vaan olen tottunut matkustamaan välillä jomman kumman tyttäremme kanssa ja välillä ystävieni kanssa, joten miehen jääminen kotiin ei ollut sinänsä poikkeuksellista. Lyhyellä varoitusajalla ei matkakumppania löytynyt, joten lähdin oikeastaan mielelläni kokeilemaan millaista on lomamatkustaminen täysin yksin ilman seuraa. Sehän sujui paremmin kuin olin osannut kuvitellakaan.
Onnea sadan maan rajapyykistä! Mahtavaa, että pääsit toteuttamaan tuon matkan vaikka harmillista matkakaverin puolesta. Aasiaan tekisi kovasti mieli lähteä itsekin, katsotaan aukeaako siihen mahdollisuus lähiaikoina vai joskus myöhemmin.
VastaaPoistaKiitokset kommentista! Monet Aasian maat ovat helppoja ja melko edullisia matkakohteita, joten toivottavasti pääsette sinnekin taas jonakin päivänä.
VastaaPoistaVoi ei miten ikävä tuo Ilpon peruuntunut matka :( Ihana kuitenkin, että päätit lähteä matkaan yksin ja reissusta tuli niinkin onnistunut!
VastaaPoistaKiitos Pauliina! Olen tosi tyytyväinen ja iloinen, että päätin lähteä matkalle yksin. Moni tuttava ja jopa omat tyttäret olivat hieman huolissaan, että lähden yksin tuollaiselle matkalle.
VastaaPoistaNyt tuntuu siltä, että voisin lähteä joskus uudestaankin reissuun, tosin Eurooppaa kiertämään samaan tapaan kuin tein kavereiden kanssa Interraililla kesällä 1972.
Onnittelut yli 100 maasta!
VastaaPoistaKiitos!
Poista