tiistaina, lokakuuta 10, 2006

Ma 09.10. kotimatka Baselista Helsinkiin

Agilityn MM-kisat Sveitsin Baselissa päättyivät eilen. Olisi pitänyt varata paluulento Helsinkiin vasta päivän parin päähän, jotta samalla olisi voinut tutustua kauniiseen Sveitsiin. Nyt piti tyytyä näkymään hotellihuoneen ikkunasta ja junan ikkunoiden ohi kiitäviin maisemiin.

Kisoista löytyy kuvia seuraavilta ruotsalaisilta sivuilta
ja hollantilaisilta sivuilta

Onneksi olimme valinneet lennot Helsingistä Zürichiin ja sieltä junamatkan Baseliin. Junalla kulkemin oli erittäin vaivatonta ja nopeaa ja näimme edes hiukan mistä sveitsiläinen suklaa on kotoisin. :)



Baselin pilvetön taivas muuttui sumuiseksi matkan varrella. Tuntui siltä, että juna kiisi läpi pilvien.

Zürichin lentoasema oli aivan omanlaisensa. Ravintolat olivat alppimajatyyppisiä ja erilaisia suklaasta tehtyjä koristeita oli monessa paikassa.

Kaupoissa oli suklaankoristeluesityksiä ja tax free myymälöiden pinta-alasta oli lähes puolet varattu suklaan myynnille.



Lentokoneen noustua kerkesimme vielä hetken ihailla hienoja maisemia koneen ikkunasta.



Nyt jäämmekin vain odottamaan missä päin maailmaa kisat pidetään ensi syksynä, jotta matkavalmistelut voidaan taas aloittaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti