keskiviikkona, kesäkuuta 28, 2023

Käynti uusitulla Esplanadilla ja Hakaniemen hallissa



Miltä näyttävät uusittu kesäkatu Esplanadi ja Hakaniemen kauppahalli?  Niistä pääsin vihdoin ottamaan selvää hammaslääkärikäynnillä keskustassa ja pyörälenkillä Hakaniemeen. 

Espa kiinnosti varsinkin siksi, että viime syksynä näin jossakin ilmoituksen, että Helsingin kaupunki etsi osallistujia keskustan uusien kävely- ja pyöräilyalueiden kuntalaisraatiin. Ilmoitin olevani kiinnostunut asiasta ja sain ennen joulua viestin: 
"Sinut on valittu kuntalaisraadin jäseneksi!

Saimme melkein 100 ilmoittautumista, joista valitsimme 16 henkilöä raatiin. Raadin jäsenet edustavat tilastollisesti kuntalaisia iältään, sukupuoleltaan ja autonomistukseltaan. Lisäksi olemme valinneet raatilaisia eri puolilta kaupunkia postinumeroalueen perusteella. Myös suomen- ja ruotsinkielisyys on huomioitu. Kuntalaisraadin koko pyrittiin pitämään riittävän pienenä, jotta jokaisen raatilaisen ääni saadaan työpajoissa kuuluviin."

 

Tammikuun puolivälissä pidettiin tilaisuus, jossa keskusteltiin osallistujien toiveista ja tarpeista, kun oli ensin kuultu  mistä on kyse ja mikä on  kesäkatu.

 

"Kesäkatujen tarkoitus on kokeilla, millä keinoin voidaan toteuttaa viihtyisiä, käveltäviä ja rauhallisia paikalliskatuja

Kokemusten, palautteiden ja kansainvälisten esimerkkien pohjalta on muodostunut käsitys, mistä onnistunut kesäkatukokonaisuus koostuu

 

Kesäkatujen tavoitteet

 

1. Käyttäjät kokevat, että kesäkadut parantavat kadun viihtyisyyttä

2. Ihmisten määrä ja heidän viipymä kesäkaduilla kasvaa toteutuksen myötä

3. Kesäkaduilla on positiiviset yritysvaikutukset ja ne kasvattavat Helsingin elinvoimaa

4. Kesäkatuja suunniteltaessa ja toteutettaessa aktivoidaan asukkaat, yrittäjät ja alueella

työskentelevät sekä huomioidaan heidän toiminta ja tarpeet

5. Kesäkadut tukevat liikenteen päästövähennysten saavuttamista

6. Kesäkadut tukevat pysäköintipolitiikan tavoitteita siirtää kadunvarsipysäköintipaikkoja maanalaisiin pysäköintilaitoksiin

7. Varmistetaan hyvä saavutettavuus kesäkaduilla ja niiden lähistössä

8. Kesäkaduista saavutetut hyödyt ylittävät niihin panostetut resurssit "

 

Esitin tilaisuudessa toiveen, että levennetylle Pohjois-Esplanadin terassialueelle pitää jäädä  ravitsemusliikkeiden  pöytien ja tuolien lisäksi tilaa myös penkeille, joille voi istahtaa ostamatta kahviloista tai ravintoloista mitään.  Asia oli ehkä jo kaupungin viranhaltijoillakin mielessä, mutta oli ilahduttavaa huomata, että erilaisia penkkejä on nyt Espalla runsaasti.   


 

 

 


Mielipidekirjoitteluissa on kritisoitu Espan palmuja, mutta ne ovat vain osa runsaasta ruukkukasvien lajistosta.  Arvostelijat eivät ole tainneet edes nähdä hienoja kasveja isoissa ruukuissaan.  Minkään kasvin ei ole tarkoitus kestää ulkona Helsingin talvea.


Etelä-Esplanadin pyöräilykaistat eivät valmistuneet suunnitellussa aikataulussa ja kuntalaisraadin tutustumiskäynti Espalle siirtyi elokuulle.  Niinpä minäkään en vielä käynyt katsomassa, missä vaiheessa pyöräteiden uusiminen on.

Vuonna 1914 avattu Hakaniemen kauppahalli oli useita vuosia suljettuna.  Se avattiin vihdoin vappuna sisäpuolelta täysin uusittuna.  Loppukevät ja alkukesä ovat olleet niin täynnä ohjelmaa, että teimme vasta tänään Ilpon kanssa ensimmäisen pyörälenkin Vanhankaupunginlahden ympäri ja kävimme Hakaniemen hallissa. 

Hallin yläkerrassa ovat säilyneet vanhat rakenteet ja osa vanhoista kauppiaista on palannut sinne mm. yksi alkuperäisistä yrityksistä M. Kurosen vaateliike.  Helsingin Sanomien tilaajat voivat lukea linkin takaa hallin 100-vuotispäivän tienoilla julkaistun jutun.  Liikkeen perustaja Maria Kuronen ei ole mitään sukua Ilpolle vaikka sukunimi onkin sama.





Aivan uusi toimija hallin yläkerrassa on Ravintola Lohtu, jossa tarjotaan lohdullista kasvisruokaa.



Tutun näköistä ulkomaalaisille turisteille tarjolla olevaa tavaraa on hallissa edelleen tarjolla.



Hallin alakerta on muuttunut enemmän. Sinne on lisätty nykyaikaista tekniikkaa, joka mahdollistaa kauppiaille mm. paremmat kylmäsäilytystilat. 







Ravintolatiloja on lisätty molempiin kerroksiin.  Pöytien valmiit kattaukset vesi- ja viinilaseineen pelästyttivät edes kurkkaamasta ruokalistaa siinä toivossa, että siellä olisi voinut nauttia nopean kohtuuhintaisen lounaan. Toivottavasti asiakkaita riittää uusitun hallin ravintoloissa ja kaupoissa.





2 kommenttia:

  1. Kokonaisuutena tuo Hakaniemen halli näyttää minusta oikein hyvältä. Mukavaa, että se on saatu avatua.Täytyy yrittää päästä itsekin katsomaan tuota. Oliko tuo kuntalaisraati muuten keskenään suurinpiirtein samaa mieltä asioista? Hämmästyneeenä olen tuota asiaan liittyvää eripuraa noin ylsiesti seurannut.

    VastaaPoista
  2. Joukkoon oli valikoitunut pari eteläisissä kaupunginosissa asuvaa henkilöä, jotka ilmaisivat huolensa yhden ajokaistan poistamisesta Espalta / suunta. Pelkäsivät sen vaikeuttavan asukkaiden liikkumista. Tuskin haitta on siellä asuville kohtuuton ja tämähän on aluksi vain parin vuoden kokeilu, joka voidaan lopettaa, jos ongelmia tulee.

    VastaaPoista