tiistaina, kesäkuuta 27, 2023

Lenkki Kaunispäälle ja muita koiralenkkejä Saariselän alueella (osa 4)


Saariselällä viettämämme viikon (8. - 15.6.2023) aikana teimme päivittäin lyhyitä koiralenkkejä maastoon merkittyjen pidempien polkujen lisäksi.  Aurinko ei laskenut oleskelumme aikana ollenkaan, mutta emme saaneet aikaiseksi lähteä ulos katsomaan keskiyön aurinkoa.  Muistin sentään ottaa muutaman valokuvan hieman ennen puolta yötä huoneeni ikkunasta, kuvat yllä ja alla. 


Lenkki Kaunispään huipulle ei lukeutunut viikon kauneimpiin eivätkä näköalatkaan näin kesäaikaan maastoa kuluttaneine teineen ja kelkkailu- sekä laskettelurinteineen olleet sitä, mitä odotin näkeväni.




Emme kulkeneet ylös asfalttitietä pitkin vaan rinteen hotelleiden vierestä.









Maisemien ihailussa ei auttanut kiipeäminen kolmiomittaustorniin.  Joka puolella näkyi ikävää maaston kulumista.








Jossakin kohdassa pystyi sentään ottamaan kuvia, joissa näkyi kaunista varvikkoa, vaivaiskoivuja ja tunturikoivuja.


Näkyipä Kaunispään laelta myös majapaikkamme Santa´s Hotelli Tunturin rakennuksia, alla olevassa kuvassa vasemalla ja alas laskeutuessamme kuusikkoa ja vielä alempana mäntyjä. Googlen ilmakuvasta näkyy sama ikävä maaston kuluminen, jonka näimme kulkiessamme rinnettä ylös ja toista alas. Kuljimme osan matkaa Euroopan pisimmän pulkkamäen pohjaa pitkin.



 

Aamu- ja iltalenkeillä ohitimme useampaan kertaan turvekattoisen Kelo-ojan kullankaivajien tuvan, kummituskämpän ja sen lähellä hyvällä maavaralla varustetun rakennuksen.
 





 
Saariselän keskusta leveine katuineen ja kerrostalohotelleineen oli pienoinen shokki, mutta täytyyhän sesonkiaikaan olla turisteille palveluita eli majoituspaikkoja ja ravintoloita.  Nyt olivat monet ravintolat suljettuja ja hotellitkin olivat hyvin vajaalla käytöllä, jos olivat edes auki.  Muutamia Keski-Eurooppalaisia turistibusseja näkyi sentään hotelleiden edessä.  




 
 
 
 
Keskustan eteläpuolella oli sellaisia rakennuksia, joita kuvittelinkin alueella olevan.  Kovin tyhjinä olivat loma-osakkeet, eri firmojen lomanviettopaikat ja vuokrattavat hirsihuvilat. Sieltä löytyi Päivikillekin muutamien vuosien takaiselta talvireissulta tuttu entisen työnantajan Lottomaja.






Poroja näkyi niin K-Market Kuukkelin ja huoltoaseman edessä, kuin hotellimme vieressä olleen kirkonkin pihalla ja retkeilyreittipolkujen lähellä. 










Maastossa näkyneet vesiputket taisivat liittyä talvella lumentekoon, mutta koirat löysivät juotavaa puroista.




2 kommenttia:

  1. Mukavaa, että joitain turistibusseja näkyi. Harmi sen sijaan, että suurin osa paikoista oli kiinni, toivoisi myös kesäisen Lapin kiinnostavan. Hienolta Kaunispääkin näyttäää kuvissasi, vaikka ei missään tapauksessa Saariselän hienoimpiin paikkoihin kuulu.

    VastaaPoista
  2. Oli tosiaan kiva, että alueella näkyi turistibusseja ja hotellit saivat asiakkaita. Ajaessamme Saariselälle oli liikenteessä huomattavan paljon ulkomaalaisia matkailuautoja eli jos niitä ei olisi ollut, olisimme ajelleet Nelostiellä lähes yksiksemme.

    VastaaPoista