maanantaina, elokuuta 21, 2006

Ke 16.8. -To 17.8. Bangkokin ja Kööpenhaminan kautta kotiin

Koko päivän matkustettuamme, menimme Saigonin lentoasemalle hyvissä ajoin. Lähtöselvitystiskejä oli useampia eikä kentällä ollut kohtuuttomia jonoja ainakaan tuohon aikaan illasta. Lähtöselvityksen jälkeen meidän piti maksaa maastapoistumisvero 14,- USD / henkilö. Passeja ja lippuja katseltiin pariinkin kertaan ennen kuin pääsimme tekemään verovapaita ostoksia. Ensimmäinen verovapaa myymälä oli pitkän käytävän varrella ja koska luulimme sen olevan ainoa, teimme kaikki ostoksemme siitä. Jatkettuamme matkaa, huomasimme, että myymälöitä oli lisää. Hintavertailua en viitsinyt enää tehdä.

Kone lähti illalla Saigonista yhdeksän jälkeen ja matka-aika Bangokiin oli puolisentoista tuntia. Bangokissa meillä oli aikaa taas kolmisen tuntia ja olimme jo etukäteen päättäneet mennä sinä aikana jalkahierontaan. 30 min maksoi 400,- (vajaa 10,-. eur) ja 60 min olisi maksanut 600,-. Meillä ei lopulta ollut aikaa kuin puolen tunnin hierontaan, mutta se tuntu todella ihanalta koko päivän matkustamisen jälkeen.
Aamulla kone lasketui Kööpenhaminaan ja siellä oli vielä odoteltava pari tuntia ennen Helsingin koneen lähtöä. Jouduimme jonkin aikaa etsimään transfer lähtöselvitystä, sillä ensimmäinen löytämämme paikka oli kiinni. Kentällä oli taas joku henkilöstöryhmä lakossa ja koneissa ei ollut mitään tarjoilua eikä verovapaata myyntiä. Saimme kaikki ottaa mukaamme sämpylän, jossa oli välissä vain rasvaa ja mehupurkin ennen koneeseen menoa. Myös Helsingin Sanomat ja Kauppalehti olivat tarjolla.
Kotona olimme lopulta torstaina klo 13:n tienoissa eli yli 32 tuntia sen jälkeen kuin lähdimme hotellista.

Oli mukavaa olla taas kotona vaikka edessä olikin taas perjantaina lähtö Helin ja koirien kanssa näyttelymatkalle Kouvolaan ja Heinolaan.

Vanhemmat tekstit linkistä voi seurata reissua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti